På svenskaIn English
Suomen Kustannusyhdistys ry

Kirjojen tuotanto- ja myyntitilastot

Suomen Kustannusyhdistyksen tilastot perustuvat sen jäsenkunnasta kerättyihin tietoihin.

Vuositilastot kerätään kaikilta jäsenkustantajilta. Se antaa jäsentyneen kuvan edellisen vuoden tuotannosta ja myynnistä kirjallisuuslajeittain ja jakelukanavittain. Vuositilastossa esiintyvät myyntiluvut perustuvat kustantajien seuraavalle portaalle myytyjen teosten arvonlisäverottomaan hintaan.

Pikatilasto kerätään neljännesvuosittain alan suurimmilta toimijoilta (9 kustantajaa ja yli 10 kirjakerhoa). Se on luonteeltaan kumulatiivinen eli kertoo siihen asti kertyneen myynnin vuoden alusta lähtien. Pikatilasto käsittää vain myyntikanavien ja yleisen kirjallisuuden pääluokat.

Bestseller-lista kerätään tiedustelemalla kustantajilta teoksia, joiden kappalemääräinen myynti riittää niiden nousemiseksi eniten myytyjen joukkoon. Bestseller-listoilla on kirjallisuuslajeittain 20 eniten myynyttä teosta ja äänikirjojen osalta 10 eniten myynyttä. Oppi- ja ammattikirjoja, Raamattua, virsikirjaa tai katekismusta ei bestseller-listoja koottaessa huomioida.

Vuositilastot

Pikatilastot

Bestsellerit

Sivun alkuun