Lukialle

Minusta on kiva luea.
On haskaa luskella niitä näitä, selalila,
hypestellä ja panna muistiin. Milla on kiraskortti, jolla
on haska lainata, vaikkv usein unohdan palautaa kirjan ja sitte tulee
askkoja. Lainaaminen on kivaa. Palaudaminen
on vailloista, koska kirjoj on kiva hamstratataa !
Minun huoneni on kohhta ihan täynnä
pölyttyaiä kirjapinoja.

Kun pitän kirjaa kädesäni
tahmat sormeni kävelevät sivtu täyteen sormen jälkeä.
Rypistelen myös sivut hiirenkorle, heleä vihre,
ja luen kirjan ihan repaleeiseksi
niin että kausi hyvä etä pysyy vielä kiinni.
On myös haskaa kirjailla niasille viikset ja
meehille mustat hampaat.

Itseni taas luen osaksi suurt avarutta
tai esimerkiksi ulkoa
pesuaineittten tuoteselostnksia potalla istuessani:
Citric asid cetyryal linolyl !
Siten luen iltarukuoksen, sekä noiamaisen loitsun.
Sitten kiroan koko kirjan ja hiitän sen seinään.
Sitn luen seinä ja sen valkoisuden.
Sitetn luen riviien välistä ja niiben alta.


Rivien ala puista ei ole tulut kirjoja. Jos kirja tihaptaa sinne, se
kääriydyy tasin puuksi.
Puun juuress madot lukevat sapekkaita lukujan ja
oksilla lukutouokat muuttuaat perhosiksi. Jonnekin sine pakeni
kuriton Kookin, jota ebes opetaja ei saanut pysyämän omalla paikallaan.
Siellä sikivät myös ärsyttävä ässät, ennen kuin ne sanan jalkoja kampitelllen
alkoivvt liukua riviltä toisell.



Henriikka Tavi


150 vuotta täyttävän Suomen Kustannusyhdistyksen juhlatilaisuuteen 11.9.2008 kirjoitettu runo.