Tieto-Finlandian palkinnonjakotilaisuus 26.11.2009
Henrika Tandefeltin puhe tilaisuudessa

Hyvä yleisö

Tämä on, kuten voitte arvata, minulle hyvin iloinen ja hämmentävä hetki. Saan kiittää suuremmoisesta palkinnosta, ja puhua hetken kirjastani ja itseäni kiinnostavista asioista.

Olen kahdessa kirjassa kirjoittanut seremonioista, juhlamenoista ja niihin kuuluvista puheista, joten minun pitäisi varmaan osata muotoilla kaunopuheinen puhe tähän juhlahetkeen. Kuitenkaan Aleksanteri I:sen puheet Suomen säädyille 1809 eivät oikein toimi mallina tämän päivän tilaisuuten. Säätyjen puhemiesten keisaria ylistävät puheet eivät myöskään edusta sitä retoriikan genreä, jota tässä pitäisi tavoittaa. Kaksi sataa vuotta sitten kaikki korkeampaa opetusta nauttineet olivat opettajien opastuksella harjoitelleet puheiden kirjoittamista ja pitämistä. Minä, modernin peruskoulun, lukion ja yliopiston kasvatti, saan nyt yrittää pärjätä vaikken olekaan vuosikausia opetellut puhetaitoa antiikin auktoriteettien avulla.

On hieno kokemus kirjantekijälle huomata, että kirja löytää yleisönsä. Kirja on kuukausia, jopa vuosia, korkeassa määrin vain kirjoittajan oma projekti, partneri, jonka kanssa jakaa arjen myötä- ja vastoinkäymisissä. Jos kaikki menee niin kuin oli tarkoitus lopulta koittaa päivä jolloin kirja tulee täysi-ikäiseksi ja lähetetään maailmalle. Kirjan pitää pärjätä omillaan. Mahdolliset lukijat lukevat ja tulkitsevat kirjan omista lähtökohdistaan eikä teksti ole enää vain kirjantekijän omaisuutta. Jotkut tekevän myös tulkintoja lukematta kirjan, ehkä sen nimen tai kannen perusteella. Tämä on jännittävä prosessi kirjoittajalle, ja vähän pelottavakin.

Koska kirjani käsittelee vuoden 1809 tapahtumia ja erityisesti Porvoon maapäiviä olen tämän merkkivuoden aikana saanut jatkaa yhteiseloani kirjani kanssa ja olen saanut tavata lukijoita. Tosiasia, että kirjoittamani kirja ei ole kadonnut mustaan aukkoon painattamisen jälkeen on ollut jo se mitä hauskin. Kun sitten näin palkitaan Tieto-Finlandia-ehdokkuudella ja vielä itse palkinnolla en osaa sanoin kuvailla miltä tuntuu. Kiitos että olette näin suopeasti ja kiinnostuneina ottaneet vastaan kirjalapsukaiseni. Nyt ei ainoastaan kirja ole näyttäytynyt minulle täysi-ikäisenä tuotoksena, vaan voin myös tuntea, että itse olen saavuttanut niin sanotusti täysi-ikäisyyden kirjantekijänä. Tämä on todella hieno tunnustus siitä, että osaan kirjoittaa kirjoja. Tästä on hyvä jatkaa...

Tämän vuoden aikana olen huomannut, että kahdensadan vuoden takaiset asiat kiinnostavat ihmistä Suomessa ja Ruotsissakin, mikä tietenkin ilahduttaa historiantutkijaa. Ja miksi vuosi 1809 ei voisi kiinnostaa vielä tänäänkin? Se on dramaattinen vuosi Suomen, Pohjolan ja Euroopan historiassa - ei ainoastaan maapäivien tai Haminen rauhan ansiosta, mutta kuitenkin. Vuosi 1809 synnytti uuden Suomen, ja myös uuden Ruotsin, vaikka sitä ei silloin voitu vielä täysin tiedostaa tai ymmärtää.

Kirjoittaessani Porvoon maapäivistä koin, että sain mahdollisuuden rakentaa siltaa vuotta 1809 edeltävän ja seuraavan aikakauden välillä. Suomen kannalta Porvoon maapäivät ovat vahvasti nähty Suomen synnynpaikkana ja ajankohtana. "Tästä se kaikki alkoi" -asetelma on niin toimiva ettei sitä helposti sivuta. 1700-luvuntutkijana - olen siis väitellyt Kustaa III:tta käsittelevällä väitöskirjalla - näin kuitenkin miten Porvoon maapäivät myös olivat 1700-luvun lopun ja kustavilaisen aikakauden tuote ja toivon, että tämäkin tulee esiin kirjassani. Halusin kirjoittaa vuodesta 1809 sen ajan lähtökohdista, enkä siitä mitä kaikesta vielä kehittyi. Tämä on yllättävän vaikeaa, koska modernit kansallisvaltiot Suomi ja Ruotsi erillisinä kansallisina yksikköinä ovat niin vahvasti läsnä tavassamme tulkita myös menneisyyttä.

Boken behandlar ceremonierna, festerna och symbolerna vid Borgå lantdag 1809. Lantdagen hör till de väl undersökta och mycket omskrivna delarna av vår historia. Att skriva någonting nytt var en utmaning. Tanken att göra en bok som skulle ta ceremonierna och festerna som inkörsport till detta omskrivna ämne uppkom på Svenska litteratursällskapets förlag och jag är glad och tacksam att jag anförtroddes uppdraget att skriva boken. Historien visar sig ofta för oss i skriven form, i skriftliga dokument och redogörelser, men historien är också känslor, rörelse, estetik. Det är ändå i hög grad ordet som präglar historieskrivningen, kanske för att historiker själva är skrivande och läsande människor.

Talen, orden och begreppen som uttrycktes i Borgå 1809 har därför studerats och debatterats. Att frågan om vad Alexander I lovade i Borgå på slutet av 1800-talet blev så politiskt brännbart har också påverkat att just orden fått en så framträdande ställning i sättet att undersöka lantdagen. Dessa ord uttrycktes ändå inte i ett vacuum, utan i olika konkreta sammanhang, ofta just inom särskilda ceremonier. På det sättet är ceremonierna också en ingång till att förstå det sagda.

Att jag dessutom fick relativt fria händer att genomföra projektet och ett intresserat förlag med ambitiösa förlagsredaktörer som också ville satsa på ett rikt bildmaterial som kunde presentera lantdagsceremoniernas visuella prakt var en stor tillfredställelse och något jag gärna tackar för också här.

Kirja on julkaistu ruotsiksi ja suomeksi. Kirjan idea syntyi Svenska litteratursällskapetin kustantamossa mutta pian jo projektin alkuvaiheissa Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kiinnostui työn alla olevasta kirjasta ja kohta lupasivatkin kustantaa suomenkielisen version. Ilokseni ja tyytyväisyydekseni kirjan suomentajaksi saatin Suomen historian emeritusprofessori Jussi T. Lappalainen, joka teki mainion työn sekä minun tekstin että lähdeaineiston puheiden ja runojen suomentajana. Käännöstyö on hauskaa mutta vaativaa työtä. Huono käännös voi kaata koko tekstin. Professori Lappalaisen suomennos ei kuitenkaan kuulu tähän kategoriaan vaan mahdollistaa sujuvan lukukokemuksen myös suomenkielellä. Tästä olen todella kiitollinen, koska juuri tämän kirjan aihe on sellainen, että on erityisen arvokasta, että sen voi lukea molemmilla kielillämme. Kiitokset siis myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle ja oppineelle ja huolelliselle kääntäjälleni professori Lappalaiselle.

Näin voin sitten, kuten tällaisessa tilaisuudessa sopii, lopettaa puheeni kiitoksiin. Lämpimät ja vielä hämmentyneet kiitokset tästä minulle todella tärkeästä palkinnosta! Kiitos myös "esiraadille", joka valinnoissaan myös kiinnitti huomioni viiteen kiinnostavaan kirjaan, joita voin toivoa joululahjaksi. Kiitos Björn Wahlroos oivaltavista kommenteista kirjastani! Ja kiitokset siis kustannustoimittajilleni, suomentajalle ja kaikille, jotka auttoivat minua eri tavoin kirjoitustyön aikana: professoreista arkistonhoitajiin, ystävistä uusiin tuttuihin. Jag bör också tacka min familj, mutta perheestä en sano enempää, koska muuten voi olla, että teen niin kuin maapäivien oikeuskansleri lopettajaisjuhlallisuuksissa 1809, joka aikalaiskertomuksen mukaan lukiessaan säätyjen niin sanotun maapäiväpäätöksen itki ja nyyhki niin voimakkaasti ja arvolleen sopimattomasti, että sitä oli ihan hirveä katsoa.