På svenskaIn English
Suomen Kirjasäätiö

Tieto-Finlandia-palkinnon jakotilaisuus

Helsinki 8.1.2004
Hannu Taanila

Hyvät naiset ja herrat,

käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: "Onko Jumala todella sanonut: "Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta"?" Nainen vastasi käärmeelle: "Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia. Jumala on sanonut: "Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi." Silloin käärme sanoi naiselle: "Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan." Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi. Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti. He sitoivat yhteen viikunanlehtiä ja kietoivat ne vyötärölleen.

Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. "Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: "Missä sinä olet?" Mies vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin." Herra Jumala kysyi: "Kuka sinulle kertoi, että olet alasti? Oletko syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" Mies vastasi: "Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin." Miehellä on nainen, jonka Herra Jumala on hänelle antanut, minulla kuusi teosta, jotka valintalautakunta on minulle antanut.

Tieto-Finlandia-ehdokkaitten julkistamistilaisuudessa valintalautakunnan puheenjohtaja professori Bo Lönnqvist kertoi, että lautakunnalle oli lähetetty kaikkiaan 161 teosta.

Sen jälkeen kun lautakunta on valinnut niistä 6, eivät ne 155 muuta teosta tässä prosessissa yksinkertaisesti enää ole olemassa. Lautakunta on lautakunnannut, niin että ei muuta kuin pulinat pois, niin kuin Johannes Virolainen sanoo. Se, että ja kun ja mitkä 6 teosta lautakunta on valinnut, on lautakunnan ominaisuus. Se, minkä yksittäisen teoksen niin sanottu diktaattori näistä kuudesta valitsee, on taas tämän diktaattorin ominaisuus, mutta kuitenkin ainoastaan niissä rajoissa ja aisoissa, jotka valintalautakunta on asettanut. Siinä on diktaattorin vapaus, sangen vähä. Arvoisa herrasväki saattanee siis ymmärtää, millaista se on silloin kun todella ollaan sen pöydän ytimessä, jonka ääressä päätökset tehdään, niin kuin nykyisessä uskonoppirallatuksessa joikataan. Tehtävääni on helpottanut se, että olemme useammasta kuin yhdestä lehdestä saattaneet lukea, minkä kirjan palkittavaksi valitsen. Olen kumminkin päättänyt tehdä niin kuin lapset tekevät kahden-kolmen vuoden iässä: anna minä itte! Niinpä minä ihan itte ilmoitan, että olen päättänyt, että Tieto-Finlandia-palkinto tänä vuonna annetaan Elina Sanalle hänen teoksestaan Luovutetut. Suomen ihmis- luovutukset Gestapolle.

Minulle ei tuota vaikeutta sanoa, että minulle tuotti vaikeutta lukea tämä kirja. Se johtuu siitä luku- ja kirjoitushäiriöstä, jonka sain kun yli 30 vuotta sitten olin aika pitkään kustannustoimittajana. Pääsin ja jouduin oppimaan loistavilta kollegoiltani hiukan tuota editoinnin taitoa. Editointi tarkoittaa, että kustantamossa jokaiselle tärkeällä kirjalle annetaan lukija, editoi j a. Hän lukee käsikirjoituksen huolella ja kärsivällisesti, ja alkaa keskustella ensin käsikirjoituksen, sitten sen tekijän kanssa. Editoijan moraalisena tehtävänä on olla kaverina, auttaa ja opastaa kirjoittaja mahdollisimman hyvin saamaan esitetyksi se mikä hänellä on asiana, mutta ei sekaantua itse asiaan. Kun kirjoittaja aina pakosta on jossain määrin sokea kirjoittamalleen tekstille, editoija katsoo tekstiä ulkopuolelta. Editoija - ihan oikeasti - on hyvä paimen. Minusta näyttää, että Elina Sanan tämä teos on jäänyt aika lailla vaille editoimisen armoa ja siunausta; kustantaja on tietysti tyyten eri mieltä, mutta siitä ei millään muotoa

seuraa, että kustantaja olisi oikeassa. Nimittäin: kirjassa ei ole kunnollisia lähdeviitteitä, siinä on paljon toistoa, se on yleisiltä osiltansa huolettoman toisenvarainen - erityisiltä osiltansa, siis itse asiansa osalta, dokumenttien osalta, se kyllä on erinomaisen tarkka ja suurella huolella tehty. Vielä on tekijä tässä tekstissä itseymmärryksensä ja itsensä ilmoittamisen puolesta läsnä toisinaan sellaisella tavalla, että tämmöisellä vanhalla mutta krantulla miehellä melkein tuskan hiki nousee. Kaikki nämä tämmöiset täsmälleen sanoen itse ekspositioon liittyvät asiat olisi hyvässä ja oppineessa editoinnissa voitu kirjasta yksinkertaisesti ottaa pois.

Mutta tämän kirjan substanssi, tämän kirjan merkitys? Näkyy tekevän kipeätä tämä Elina Sanan kirja. Internetin keskustelupalstoilla on kirjasta menossa primitiivinen mutta tyypillinen sinivalkoinen älämölöö: että minkä takia pitää kaivella asioita, nimittäin sellaisia, joita ei pidä kaivella. Virallisessa julkisuudessa taas ovat kirjan arvovaltaisimmat arvioijat sanoneet, että tämähän on kaikki ollut tiedossa jo pitkään, että ei tässä mitään uutta. Tähän käy sanoa, että jos se on ollut tiedossa jo pitkään, niin miksi ette ole itse tätä tietoa sanoiksi saattaneet? Miksi tarvitaan Elina Sana, kun kerran te jo olette olemassa? Te, jotka nyt arvovatsaisen tyylikkäästi koetatte vähätellä sitä asiaa, jonka Elina Sana tässä kirjassa kansakunnalle sanoo? Suomessa kuuluu vielä tänäkin päivänä, ja varsinkin tänä päivänä - kun nimittäin on edessä tuo turvallisuuspoliittinen Endlösung, lopullinen ratkaisu - ajatella, tai ainakin hokea, että Suomi on virgo semper immaculata, ikuisesti tahraton neitsyt, neitsyt myös synnyttämisensä jälkeen, niin kuin me genitaaliteologit opetamme. Tarvittaessa on Suomi aina myös mater dolorosa, tuskassaan kärsivä äiti.

Tämä uskonoppihan tarkoittaa sanoa, että Suomi ei ole milloinkaan ollut mikään tietoinen subjekti, vaan aina vain tahdoton objekti: kuin lammas jota teuraaksi viedään, maailmanpolitiikan viaton karitsa, joka serafisen urheasti määkien rittää päästä karkuun ikuiselta teurastajaltaan, joka tietenkin on semper maculata. Se uskonoppi, että Suomi ei ole milloinkaan ollut mikään

subjekti, on erinomaisen hyödyllinen tiettyihin tarkoituksiin. Sen opin avulla Suomi pääsee kuin koira veräjästä: pääsee siitä, että se olisi moraalisesti vastuussa itselleen. Mutta eiväthän Suomen johtajat jatkosodan aikana mitään tahdottomia ja tiedottomia lampaita olleet. Kyllä he olivat oppineita ja tietoisia reaalisubjekteja, joilla oli selvät käsitykset siitä, miten maailma on, ja siitä, miten maailman siitä syystä siis pitäisi olla. He olivat ihan älyllisiä olentoja, myös Mannerheim, Anthoni, Horelli, kaikki. Eivät he mitään tiedottomia ja tahdottomia idiootteja olleet. Tässä kirjassaan Elina Sana rehabilitoi heidät kaikki, palauttaa heille ihmisarvon, tekee heistä konkreettisia subjekteja ja toimijoita. Mutta nyt yksi tärkeä asia, ja tämän kirjan ehkä hienoin: Elina Sana ei saarnaa, ei moralisoi. Hän vain dokumentoi, sen ja sitä, millä yhdellä kauhealla tavalla ja yhdessä kauheassa ideologisessa instanssissa Suomi oli interoperabiliteetin tilassa Natsi-Saksan kanssa, jonka Natsi-Saksan oikeita maailman johtava demokratia nyt globalisoi.

Mutta Elina Sana: hän ei marmata, hän ei huuda, hän ei syytä, hän ei vaadi mitään totuuskomissioita. Kaikessa komeassa paatoksessaan hän malttaa mielensä. Hän noudattaa sitä kaiketi Ralph Enckellin kirjoittamaa ja Urho Kekkosen YK:n yleiskokouksessa lausumaa periaatetta, että ei pidä olla tuomarin vaan lääkärin asemassa.

Ei tietenkään mikään yksittäinen kirja, ei tämäkään, maata kaada eikä maata merelle vie. Mutta ne asiat, jotka Elina Sana tässä teoksessa esittää, ne "korutont´ on kertomaa, ne ota, kallis synnyinmaa". Kun meille siis on annettu tämä nainen, tämä Elina Sana, ja kun hän on kielletystä puusta ottanut hedelmän, syönyt sitä ja tarjoaa sitä meillekin, isänmaalle, niin miksi emme ottaisi vastaan tätä korutonta kertomaa, miksi emme söisi, kielletyn puun hedelmää? Syökäämme, sillä sitten tapahtuu, että meidän silmämme avautuvat ja me huomaamme olevamme alasti. Meistä tulee tietoisia ja vastuullisia subjekteja.Isänmaa iloitkoon siitä, että sillä on Elina Sana.

Sivun alkuun