Ohjelmajohtaja Astrid Gartz:

Tieto-Finlandia-palkinto annetaan sääntöjen mukaan ansiokkaalle suomalaiselle tieto- tai oppikirjalle. Palkintolautakuntien ehdokaslistoilla on vuosien varrella ollut runsaasti tieteen popularisointiin perustuvia teoksia. Tästä ehkä johtuu, että moni luulee palkinnon olevan tarkoitettu ainoastaan sen tapaisille kirjoille. Sopii ehkä kysyä, ovatko muut tietokirjat - esimerkiksi journalistiset tietokirjat - syystä tai syyttä jääneet varjoon.

Nyt ehdolla olevien kirjojen joukosta olen valinnut erään ansiokkaan teoksen, Antti Helanterän ja Veli-Pekka Tynkkysen Maantieteelle Venäjä ei voi mitään.

Kyseessä ei ole perinteinen maantieteen oppikirja. Kirja käsittelee Venäjää kokonaisuutena ja keskittyy sen maantieteen suuriin linjoihin ja suuriin muutoksiin, kuten kirjailijat itse sanovat. Kirjan luonnonmaantieteellinen näkökulma auttaa lukijaa ymmärtämään, jäsentämään ja tulkitsemaan Venäjän tämän päivän ongelmia ja niiden ratkaisumahdollisuuksia. Teos sisältää historiallista taustaa sekä tietoja maan nykytilanteesta ja yhteiskunnallisesta keskustelusta. Teoksessa on yhdistetty teemoja tavalla, joka kertoo tekijöiden suuresta perehtyneisyydestä. Kirja on selkeä ja havainnollinen. Tarkkanäköinen ja osuva kommentointi ilahduttaa lukijaa.

Kirjan koko sisällön esittely ei mahdu tämän puheenvuoron puitteisiin, mutta otan esille muutaman ajankohtaiseen keskusteluun liittyvän kohdan.

Venäjän talouskehitys sekä maan integrointi globaaliin talouteen ja Eurooppaan kuuluvat kirjan aiheisiin.

Venäjän talouden kehitys on viime aikoina ollut suotuisampi kuin pari vuotta sitten ennustettiin. Myönteinen kehitys johtuu suurelta osin öljyn korkeasta maailmanmarkkinahinnasta. Venäjän viennin perusongelma on kuitenkin ennallaan. Jalostamattomilla tai alhaisen jalostusasteen hyödykkeillä on edelleen liian keskeinen merkitys.

Kirjan tekijät katsovat, että Venäjän tulisi integroitua tiiviimmin osaksi Eurooppaa kyetäkseen monipuolistamaan ulkomaankauppansa ja ratkaisemaan talousongelmiaan. Venäjä on riippuvainen eurooppalaisesta osaamisesta ja teknologiasta. Eurooppa puolestaan on riippuvainen Venäjän tuottamasta energiasta ja etenkin kaasusta. Pohjoista ulottuvuutta kehittäen voidaan vahvistaa keskinäistä riippuvuutta ja syventää integraatiota, kirjassa todetaan.

Antti Helanterä ja Veli-Pekka Tynkkynen huomauttavat usein, että Venäjän nykyistä tilannetta tarkasteltaessa ei pidä unohtaa maan maantiedettä. He pohtivat, joutuuko Venäjä tulevaisuudessa vetäytymään suotuisimmille ydinalueille ja supistamaan toimintoja itäisillä ja pohjoisilla alueilla. Kyse ei kuitenkaan ole vain etäisyyksistä. Esimerkiksi Pietarilla, jonka liikenteellinen merkitys on suuri, on vielä pitkä matka vauraaseen tulevaisuuteen. Maan hallintojärjestelmä ja lainsäädäntö eivät ole pysyneet muutosten vauhdissa, kirjailijat huomauttavat.

Hallintojärjestelmän ja lainsäädännön puutteet ovat tekijöiden mukaan osaselityksenä myös Venäjän ympäristöpolitiikan ongelmiin. He katsovat, että Venäjän taakka monien globaalien ympäristöongelmien aiheuttajana on raskas. Kirjan mukaan ympäristökysymyksiä on vähätelty maan viime vuosien poliittisessa keskustelussa. Venäjän kestävän kehityksen tieltä kirjailijat löytävät lukuisia hidasteita. Kansalaisyhteiskunnan kehittymättömyys on eräs niistä.

Kirjan erään mielenkiintoisimman luvun aiheena on Venäjän eri alueiden lähentyminen. Valtava pinta-ala ja suuret erot alueiden välillä asettavat myös maan sisäiselle integraatiolle suuria haasteita, kirjassa todetaan. Tähän liittyvät kysymykset ovat olleet pinnalla viimeisten kymmenen vuoden aikana erityisesti Tshetsenian tilanteen johdosta. Presidentti Putin on halunnut lujittaa keskusvallan otetta maasta. Kirjailijat katsovat, että Venäjän yhtenäisyyden ongelmia ei ratkaista yksittäisillä hallinnollisilla uudistuksilla sotatoimista puhumattakaan.

Kirjan mukaan on todennäköistä, että monet sisäiset vaikeudet jatkuvat. Tekijät ennustavat, että esiin nousee eräänlainen Venäjän ja Putinin kaikkivaltiusongelma. Jos kerran Putin on ottanut langat käsiinsä, miksi yhä palkat ovat maksamatta, miksi ihmiset palelevat lämmittämättömissä asunnoissa tai miksi niin monet kärsivät nälästä. Kirja jättääkin lukijalle pohdittavaksi, milloin venäläinen keskiluokka asettaa nykyisen vallankäytön kyseenalaiseksi.

Kiitän Antti Helanterää ja Veli-Pekka Tynkkystä antoisasta ja opettavaisesta lukukokemuksesta. Suomen Kirjasäätiötä kiitän mielenkiintoisesta tehtävästä.