Puhe Tieto-Finlandia-ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa 4.11.2008

Suomessa kirjoitetaan paljon hyviä tietokirjoja, niin paljon, että kaikkia huomion ansaitsevia teoksia on mahdotonta nostaa näyttävästi esiin, palkitsemisesta puhumattakaan. Hyvien kirjojen laadinnassa on kuitenkin jo suunnitteluvaiheessa otettu huomioon se, kenelle ja millaiselle lukijakunnalle kirja on tarkoitettu. Hyvä ja käyttökelpoinen kirja löytää lukijansa ja palvelee heitä arvokkaalla tavalla, vaikka teosta ei nostettaisikaan valtakunnallisen huomion ja juhlinnan kohteeksi. Näin on erityisesti tutkimuskirjallisuuden laita. Suuri yleisö ei juuri koskaan lue tieteellisiä alkuperäistutkimuksia - enkä menisi takuuseen edes yhteiskunnan päättäjistä - vaan niihin sisältyvät tiedon jyvät poimitaan, jos poimitaan, yleistajuisen tietokirjallisuuden tai median kautta.
Siihen aikaan kun suomalaisille alettiin tarjota akateemista koulutusta Suomessa, uskottiin, että kaikki tietämisen arvoinen tieto on jo saavutettu, ja oppineiden tehtävänä oli vain siirtää tuo tieto sellaisenaan sukupolvelta toiselle. Nykyajan tietokirjailijat ovat paljon haastavammassa tilanteessa: tieto lisääntyy koko ajan, saavutettua tietoa arvioidaan kriittisesti yhä uudestaan, sitä korjataan ja täydennetään, ja joskus koetaan tiedon vallankumouksia, jolloin kaadetaan entiset rajat, järjestetään koko kenttä uudestaan ja nähdään vanhatkin asiat uudessa valossa.
Normaali kehitys kulkee siis sillä tavoin, että tieto lisääntyy ja täydentyy entisen pohjalta. Tämä näkyy myös tietokirjoissa. Monet kirjat syntyvät niin, että aiempaa teosta korjataan, laajennetaan tai parannellaan. Uusi kirja on yleensä aina parempi kuin vanha, ja juuri tällä tavoin saattaa kirjoista ajan mittaan hioutua todellisia timantteja. Tieto-Finlandia-ehdokkaita valittaessa on kuitenkin tietoisesti pyritty siihen, että ehdokkaat ovat uusia kirjoja, eivät uudistettuja teoksia. Monet ansiokkaat tietokirjat on siis jouduttu sivuuttamaan tämän periaatteen vuoksi.
Tietokirjat seuraavat aikaansa monin tavoin. Tieto-Finlandia-kilpailuun lähetetyissä teoksissa on suuri joukko kirjoja, jotka on laadittu tietyn merkkivuoden tai merkkitapauksen kunniaksi. Esimerkiksi vuosi 1918 ja Suomen sota ovat mukana monen teoksen voimalla. Aihealoista ylivoimainen ykkönen on historia. Lähes puolet kilpailuun lähetetyistä teoksista käsittelee historiaa jonkin merkkitapauksen, aikakauden, instituution, muun yhteisön tai yksityisen henkilön kannalta. Henkilöhistoriat ovat perinteisesti olleet merkkihenkilöiden elämänkaaren selvittelyä, mutta nykyään myös tavallisen pienen ihmisen kohtalo ikuistetaan entistä useammin koskettavan kirjan muotoon. Huomattavan runsaasti kirjallista huomiota ovat saaneet myös ihmisen mieli ja mielen hallinta. Sen sijaan esimerkiksi luonto ja eläimet, joista useimmat ihmiset ainakin itse ilmoittavat olevansa kiinnostuneita, ovat kilpailuun lähetetyssä tietokirjallisuudessa yllättävän pienenä vähemmistönä. Myös vankkaan asiantuntemukseen perustuvia, teräviä yhteiskunnallisia analyyseja jäätiin kaipaamaan.
Tieto-Finlandia-raati muistutteli itseään moneen kertaan siitä, että hyvä tietokirja on kokonaisuus. Ei riitä, että kirjassa on hyviä osia, sen on oltava kauttaaltaan hyvä. Se ei tarkoita automaattisesti sitä, että kirjan täytyy olla iso, kallis ja komeasti kuvitettu. Muoto on valittava tarkoituksen mukaan. Tärkeänä periaatteena pidettiin myös sitä, että arvioidaan nimenomaan kirjaa, ei sen tekijää tai aihetta. Niin tylyltä kuin se saattaa tuntuakin, arvokas, kiinnostava aihe ei yksin riitä tekemään kirjasta hyvää tietokirjaa.
Hyvä tietokirja ei ole kertakäyttötavaraa eikä hetken viihdettä. Tiedon hallinta on olennainen osa sekä tietokirjan tekemistä että kirjan käyttämistä. Lukijan kannalta on piinallista, jos kirjasta ei käy ilmi, mihin tieto perustuu, syntyykö sinne tänne sirotelluista tiedon katkelmista jotakin järkevää kokonaisuutta ja mistä minkin asian myöhemmin löytää, jos siihen haluaa palata. Tietoa on ja sitä tuotetaan koko ajan lisää huikeita määriä. Tiedon hallinnan ja tehokkaan tiedonhaun merkitys on entistä suurempi. Pyörää ei kannata keksiä yhä uudestaan ja uudestaan.
En tiedä, näkyykö se päällepäin, mutta tämänvuotisen Tieto-Finlandia-raadin jäsenet ovat keskenään hyvin erilaisia tietokirjallisuuden lukijoita. Jari Paavonheimo on kirjastomies, joka tuntee suuren yleisön kirjalliset intressit, Otso Kantokorpi on toimittaja ja kriitikko, joka tuntee myös kustannusmaailmaa ja kirjallisuuden tuottamisen taustoja, minä olen tiukkapipoinen tiedenainen, joka tarkastelee tietokirjallisuutta yhdyssiteenä tieteenteon ja muun yhteiskunnan välillä. Raadin jäsenet ovat täydentäneet onnistuneesti toisiaan, ja yhteistyö on sujunut loistavasti. Jokaisesta kilpailuun lähetetystä kirjasta on keskusteltu, jokainen raadin jäsen on tuonut keskusteluun omat näkökulmansa, yksikään ehdokas ei ole säästynyt kriittisiltä kommenteilta, ja silti me päädyimme hyvin yksimieliseen tulokseen, ehkäpä välistä hyvinkin tiukan väännön ja kompromissien kautta, mutta päädyimme kuitenkin. Ehdokaskirjat puhukoot itse puolestaan!

Kaisa Häkkinen
Turun yliopiston suomen kielen professori
Tieto-Finlandia-raadin puheenjohtaja