På svenskaIn English
Suomen Kirjasäätiö

"Kulttuurista tai taiteista täytyisi Sinisen laulun myötä tulla ylpeyden aihe kaikille
- ei vain pienelle piirille tai marginaaliryhmille." Peter von Bagh

Itsenäisen Suomen taiteen 90-vuotisjuhlakirja

Peter von Bagh:
Sininen laulu. Itsenäisen Suomen taiteiden tarina

WSOY 2007

"Tällaisia me olemme"

Sininen laulu kokoaa ensi kertaa yksiin kansiin maamme taiteiden rinnakkaiset virrat, 1900-luvun tarinan. Yli sadan merkittävän taiteentekijän tai -tuntijan haastatteluista syntyy loistokas ja yllättävä vuoropuhelu - katsaus saavutuksiin, jotka ovat muokanneet meidät ja vanhempiemme maailman.
Teos sisältää sekä suuren suosion saavuttaneen televisiosarjan aineistoa että runsaasti ennen julkaisematonta materiaalia. Lukuelämystä täydentävät faktaruudut, teematarinat sekä ainutlaatuinen kuvitus.

Sininen laulu pohjautuu Peter von Baghin suuren suosion saavuttaneeseen televisiosarjaan. Suomen taiteiden tarina etenee 1900-luvun alusta 2000-luvulle. Teos on yhteenveto maamme yhden vuosisadan kulttuurista, sen kaikista taiteista ja myös viihteestä. Se perustuu televisiosarjan tekemiseen osallistuneiden 140 taiteilijan ja taiteentuntijan puheeseen. Kertojien laaja skaala on Suomen oloissa ainutlaatuinen.
Suurin osa kirjan sisällöstä on televisiosarjassa julkaisematonta materiaalia. Tuloksena on näyttävä lahjakirja, selailuteos ja hakemiston ansiosta myös helppokäyttöinen tietolähde.

Valtiotieteiden tohtori, professori Peter von Bagh on julkaissut yli kolmekymmentä kirjaa, toimittanut paljon radio-ohjelmia ja ohjannut lukuisia televisioelokuvia.

Peter von Bagh
Sininen laulu. Itsenäisen Suomen taiteiden tarina
WSOY 2007
495 sivua, ovh 64 e

Kuvatoimitus: Anna Korhonen, Riitta Toiviainen
Graafinen suunnittelu: Martti Ruokonen

http://www.wsoy.fi

Kuvapyynnöt: mika.tikkanen@wsoy.fi
Lehdistöasiat: tuuli.leppanen@wsoy.fi
09-6168 3305, 040-564 6734

Sivun alkuun