Tieto-Finlandia -ehdokas 2007 Hannu Mäkelä
CASANOVA Hannu Mäkelän laaja elämäkerta rakentaa Casanovan tarinan ohella värikkään kulttuurihistoriallisen kuvan 1700-luvun Euroopasta. Giacomo Girolamo Casanova oli italialainen seikkailija ja kirjailija, jonka sukunimestä on tullut naissankarin synonyymi. Aiheesta ja aiheetta: vuonna 1725 Venetsiassa syntynyt ja 1798 Böömissä kuollut Casanova rakasti elämänsä aikana toki lukuisia naisia, mutta tätä todellisempaa eli ansaitsemaansa mainetta kirjailijana hän ei tunnu saaneen vieläkään. Hannu Mäkelän laaja elämäkerta rakentaa Casanovan tarinan ohella värikkään kulttuurihistoriallisen kuvan 1700-luvun Euroopasta ja etenkin Venetsian, laguunien mutasaarten päälle rakennetun merimahdin, viimeisistä rappion vuosikymmenistä. Mäkelä kuljettaa lukijaa halki lukuisien paikkojen, joissa Casanova elämänsä aikana matkusti ja eli: sekä Venetsian ja muiden Italian kaupunkien että mm. Pariisin, Lontoon, Dresdenin, Pietarin ja Konstantinopolin. Casanovan muistelmat julkaistiin alkuperäisessä eli väärentämättömässä muodossaan ensimmäisen kerran vasta vuosina 1960-62. Hannu Mäkelän teos pohjautuu tämän postuumin omaelämäkerran eli Histoire de ma vien lisäksi laajaan Casanova-tutkimukseen. Mäkelän teoksen yhdeksi keskeiseksi juonteeksi kasvaa rakkauden luonteen hahmottaminen Casanovan häkellyttävän monien ja intensiivisten naissuhteiden kautta. Onnea tämä poikamiehenä pysytellyt mies näyttää sittenkin kokeneen vain harvoin, vaikka oli rakkauksissaan lähes aina aito ja tosissaan. Hiljalleen mesenaatit kaikkosivat eivätkä naisetkaan vastanneet hymyyn entiseen tapaan. Kirjalliset harrastukset saattoivat ehkä juuri siksi kasvaa. Hänen viimeiset vuotensa kuluivat Böömissä, Duxin linnassa kreivi Waldsteinin kirjastonhoitajana. Tämän säälivirkansa ohella hän saattoi toteuttaa muistelmiensa kirjoittamisurakan: alkuperäisessä käsikirjoituksessa oli kaikkiaan 3 678 sivua. Ne harvat, jotka oikeat muistelmat ovat lukeneet, pitävät niitä syystä eräänä 1700-luvun keskeisimmistä teoksista. Hannu Mäkelän värikylläinen ja kuohahtavasti etenevä elämäkerta selvittää etevästi ja monipuolisesti vetovoimaisen seikkailijan mysteeriä. Kirja kulkee eteenpäin dramaattisena ja kuorii Casanovan persoonaa ja myyttiä kuin sipulia. Silti yksi on varmaa: Casanova oli kirjailija, joka osasi kuvata oman elämänsä käänteet vilpittömästi ja puhuttelevasti, tavalla, johon vain harva muistelija on koskaan pystynyt. Hannu Mäkelä on Helsingissä ja Sitarlassa asuva kirjailija. Hän on valmistunut opettajaksi Helsingin opettajakorkeakoulusta vuonna 1964. Mäkelä on työskennellyt kustannustoimittajana, osastopäällikkönä ja kaunokirjallisen osaston apulaisjohtajana Otavassa (1967-86). Vapaana kirjailijana hän on ollut vuodesta 1987. Hannu Mäkelän tuotanto on laaja: proosaa, runoja, näytelmiä, radiokuunnelmia, televisionäytelmiä sekä lastenkirjoja, kaikkiaan yli 160 teosta. Hänen kirjojaan on käännetty 16 kielelle,Casanovaa käännetään parhaillaan viroksi. Suomalaista lastenkirjallisuutta Mäkelä on uudistanut persoonallisella tavalla tuomalla esiin maailman, jossa vapaus, ystävyys ja onnelliset loput ovat mahdollisia. Hänen tunnetuin lastenkirjahahmonsa on kansainvälistäkin mainetta saavuttanut Herra Huu, josta kertovia kirjoja on käännetty 13 kielelle, viimeisimpiä ovat teosten Herra Huu, Herra Huu saa naapurin ja Herra Huu muuttaa japaninnokset. Muita tuoreita käännöksiä ovat Äiti unkariksi ja Miisan uusi perhe viroksi.
TUOTANTO
Romaaneja ja muita suorasanaisia teoksia:
Casanova. Giacomo Casanovan tie naisten miehestä kirjailijaksi. Elämäkerta. Tammi, syksy 2007.
Pöytä kahdelle (yhdessä Anna Kortelaisen kanssa). Tammi 2007.
Syksy Venetsiassa. Tammi 2006.
Samuli. Muistelma Samuli Parosesta. Otava 2006.
Ruhtinas unelmain mailla. Matkani kirjojen kanssa. Otava 2005.
Äiti (äänikirja, tekijän lukema). Otava 2005.
Isä. Muistelma. Otava 2004.
L. Onerva: Valvottu yö (yhdessä Berndt Arellin kanssa). Minerva 2004.
Uponnut pursi. Kuvitelma. Otava 2004.
Nalle ja Moppe. Eino Leinon ja L. Onervan elämä. Otava 2003.
Samuli Kustaa Berg (toinen täydennetty laitos). Otava 2003.
Ihme. Kertomus. Otava 2002.
Myrskyn jälkeen aamu. Otava 2000.
Muisto. Kertomus. Otava 2001.
Pensiooni Fortuna (romaani) 2001.
Äiti. Muistelma. Otava 1999.
Pelin henki - Love/40 - erään ottelun tarina 1998.
Eino Leino - elämä ja runo. Otava 1997.
Katso se päivä on tuleva. Otava 1996.
Matkoilla kaiken aikaa ja Kylliksi! tai Liikaa (yhteislaitos). Otava 1996.
Mestari, Eino Leinon elämä ja kuolema. Otava 1995.
Kaarina Kaila - taiteilija (tekstiosa). Otava 1992.
Kuinka monta kertaa tapasin Liisan. Otava 1992.
Pieni paikka Kerbihan. Otava 1991.
Isaskar Sitarlassa (tekstejä ja kirjoituksia) 1965-1990. Fenlit 1990.
Tie vie. Otava 1990.
Moinen mies. Otava 1989.
Vetsikko. Otava 1988.
Hänen uuden elämänsä alku. Fenlit 1985.
Samuli Kustaa Berg. Fenlit 1982.
Oman itsensä herra. Otava 1971.
Kotimies. Otava 1967.
Matkoilla kaiken aikaa, Otava 1965.
Kylliksi! tai liikaa. Otava 1965. Runoja ja näytelmiä:
Jonakin päivänä kirjoitan sinusta runon. Otava 2005.
Että on ikuista valo. Valikoima runoja vuosilta 1966-1999. Otava 2000.
Rakkaus Pariisiin ja muita runoja. Otava 1997.
Silloin. Otava 1994.
Kadonneitten kaupunki. Otava 1993.
Sinä teet pimeän, niin tulee yö. Otava 1989.
Tähtirinta (kolme historiallista näytelmää). W&G 1988.
Päivä jonka saamme elää (valitut runot). Otava 1988.
Raamatun runous, raamatun viisaus. Ensimmäinen kirja. Fenlit 1988.
Kylmä aika. Otava 1987.
Päivät sytyttää hiljaiset valonsa 1986 (omakustanne).
Unelma onnesta numero 5. Otava 1985.
Voimamies (näytelmä). Otava 1982.
Ikään kuin ihminen. Otava 1980.
Illan varjo. Otava 1979.
Synkkyys pohjaton, niin myös iloni, onneni. Otava 1976.
Jos pettää sinut elämä. Otava 1975.
Syksy tuli kutsumatta. Otava 1974.
Vanha talo. Otava 1973.
Vuoret ovat pilviä. Otava 1972.
Sano minulle nimesi. Otava 1969.
Sinisen taivaan, harmaan jään. Otava 1966. Lastenkirjoja:
Herra Huu, rouva Huu ja vauva Huu, 2006
Miisan uusi perhe. Tammi 2005.
Kaksi prinsessaa. Tammi 2004.
Liisa Salolla. Tammi 2003.
Hattu. Tammi 2001.
Niin kuin kaikki vasta alkaisi. Kaisaniemen Dynamo 2000.
Herra Huu hoitaa puutarhaa. Tammi 2000.
Herra Huu, kukas muu (uusi laitos). Otava 1998.
Iso Pekka ja Pekka Pieni. Tammi 1997.
Tyttö ja unen kukka. Tammi 1996.
Pönttölän väkeä. Tammi 1995.
Herra Huu matkoilla. Tammi 1994.
Kai ja Pariisi. Tammi 1993.
Miuku & Mouku. Tammi 1993.
Sinitiainen, perhonen, punavarpunen. Tammi 1992.
Hylätty hyväluontoinen koira. Otava 1991.
Kun lintu laulaa. Otava 1991.
Yhtenä aamuna heräsin. Tammi 1991.
Pikku pikku noita. Otava 1990.
Jänis ja jänönapila. Otava 1989.
Ukko Lumi. Otava 1989.
Minä olen pikkupanda, Otava 1988.
Ole kiltti, lue minut. Otava 1988.
Tonttu joka pelkäsi joulua. Otava 1988.
Päiviö Päivönpoika Päivölä. Otava 1987.
Herra Huu, kukas muu (kokoomateos). Otava 1986.
Satu tytöstä joka etsi onnea. Otava 1983.
Pekka Peloton. Otava 1982.
Kalle-Juhani ja kaverit. Otava 1981.
Hevonen joka hukkasi silmälasinsa. Otava 1977.
Herra Huu muuttaa 1975.
Herra Huu saa naapurin. Otava 1974.
Herra Huu. Otava 1973. Toimituksia:
L. Onerva: Siivet. Runoja vuosilta 1945-52. Otava 2004.
Virta venhettä vie. Valikoima Eino Leinon runo- ja proosatuotannosta. SSKK 2003.
Päivistä parhaimmat. Otava 2001.
Samuli Paronen: Testamentti. Jälkeenjääneitä mietteitä. Otava 2000.
Leino: Rakkauden lauluja. Otava 2000.
Kaukametsä. Suuri suomalainen lukukirja. Otava 1994.
Leino: Yksi on laulu. Tammi 1993.
Runoista rakkaimmat. Otava 1992.
Ihmisiä. Tammi 1992.
Lähellä sinua. Otava 1991.
Suomalaisen aforismiviisauden kultainen kirja. Art House 1989.
Runon vuodenajat. Weilin & Göös 1988.
Leino: Sata kauneinta laulua. Otava 1988.
Suomalaisen novellin parhaat. Otava 1983.
Leino: Laulun lapsi. Otava 1983.
Leino: Elämän kirja. Otava 1980.
Sillanpää: Piika ja muita kertomuksia. Otava 1978.
Leino: Elämän koreus. Otava 1976.
Suomen Kirjallisuuden antologia 8. Otava 1975.
Suomen Kirjallisuuden antologia 7. Otava 1975.
Perinteisen runon kauneimmat. Otava 1975.
Aho: Lastuja. Otava 1974.
Saaritsa: Kuuden syksyn runot. Kirjayhtymä 1974.
Suomalaisia novelleja 2. Otava 1973.
Suomalaisia novelleja 1. Otava 1973.
Uuden runon kauneimmat 2. Otava 1971.
Uuden runon kauneimmat 1. Otava 1968. Näytelmiä:
Herra Huu (uusi sovitus). Helsingin Kaupunginteatteri 2002.
Niin pieni valo. Valosta, mysteeristä, sadusta, joulusta. Kantaesitys Senaatintorilla 1999.
Päive i jevo dom (Päiviö ja hänen talonsa), E. Uspenskin kanssa. Kantaesitys Leningradin valtiollisessa marionettiteatterissa 1991.
Hevonen joka hukkasi silmälasinsa. Kantaesitys Kansallisteatterissa 1987.
Villa Onnela. Kantaesitys Kuusamon näyttämöllä 1985.
Kalle-Juhani ja kaverit. Kantaesitys Kansallisteatterissa 1985.
Herra Huu. Kantaesitys Turun Kaupunginteatterissa 1984.
Voimamies. Kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterissa 1983.
Virran viemä, tuulen tuoma. Kantaesitys Oulun Kaupunginteatterissa 1983.
Pekka Peloton. Kantaesitys Porin Kaupunginteatterissa 1982.
Strashnyij gospodin Au (Kauhistava herra Huu), E. Uspenskin kanssa. Kantaesitys Leningradin valtiollisessa marionettiteatterissa 1980. Televisionäytelmiä:
Kolme runoilijaa 2000.
Firman juhlat 1988.
Strashnyij gospodin Au (Kauhistuttava herra Huu), kolmiosainen animaatiofilmi yhdessä E. Uspenskin kanssa 1976.
Maisteri 1974.
Oman itsensä herra 1972.
Heikki, 10-v. 1971.
Ajolähtö 1969. Kuunnelmia:
Luumu, puhuva koira (lastenkuunnelma) 2005.
Yrtit tummat 4 2004.
Yrtit tummat 3 2004.
Yrtit tummat 2 2003.
Yrtit tummat 1 2003.
Histria 2003.
La Serenissima 2002.
Taas uusi Jumalan huomen 2000.
Leino lähtee Viroon 2 1996.
Leino lähtee Viroon 1 1996.
Pelastuksen ajan ihanuus 1995.
Tähtirinta 1987.
Rakkaudesta 1985.
Hänen uuden elämänsä alku 1984.
Pois meni merehen päivä 1982.
Voimamies 1981.
Mies ja piru 1981.
Surma 1980.
Juna Moskovaan 1976.
Syyskuun sadetta 1975.
Maisteri 1974.
Arkusta nousi toivo 1973.
Mummon syntymäpäivät 1971.
Yli äänen nopeuden 1970.
Sirkan päivä 1969.
Toivanen 1967.
Palkinnot:
Eino Leino -seuran kunniajäsen 2004
SKS:n kirjallisuusarkiston Vuoden asiakas 2003
L. Onerva -mitali 2003
Kirjapöllö-palkinto 2003
Helsingin kaupungin kulttuuripalkinto 2003
Topelius-palkinto 1996
Varjo-Finlandia 1996
Finlandia-palkinto 1995
Alvar Renqvist -palkinto 1990
Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto 1988
Pohjoismainen kuunnelmapalkinto 1985
Eino Leinon seuran palkinto 1982
Arvid Lydecken -palkinto 1978
Anni Swan -palkinto 1976
Valtion nuortenkirjailijapalkinto 1974
Valtion kirjallisuuspalkinto 1974, 1976, 1981, 1982, 1988
Tauno Karilas -palkinto 1974
Otavan nuorten kirjailijain palkinto 1966
Parnasson novellipalkinto 1965 Ansiomerkit:
Pro Finlandia 1988
Islannin Valkean Haukan ritarikunnan ansioristi 1986
Suomen Leijonan ansioristi 1980 
|