Tieto-FinlandiaJari Leskinen, Antti Juutilainen (toim.)
Jatkosodan pikkujättiläinen WSOY 2005
1259 sivua Tuore, havainnollinen ja kattava kuva sotavuosien Suomesta Jatkosodan pikkujättiläinen välittää jälkipolville Suomen historian
raskaimman sodan koko kuvan: sodan taustat, joukkojen nopean etenemisen entiselle rajalle ja ylikin sekä pitkäksi ja väsyttäväksi venyneen
asemasotavaiheen. Kiivaan sotakesän 1944 ratkaisutaistelut alkoivat
yllättäen. Rauhantekoa seurasi Lapin sota, joukkojen kotiuttaminen ja
evakkojen asuttaminen. Tapahtumia, niiden syitä ja seurauksia tarkastellaan niin valtiojohdon ja kenttäarmeijan kuin kotirintamankin kannalta. Näin sotavuosien Suomesta muodostuu mahdollisimman monipuolinen kuva. Rintamalla ei vain taisteltu, vaan siellä myös urheiltiin ja tehtiin puhdetöitä. Sodan aikana huumori kukki ja kenttäposti kulki, siviiliväestö marssi mottitalkoisiin, naiset täyttivät monin tavoin miesten paikat. Legendaariset sodanjohtajat saavat teoksessa omat esittelynsä, samoin
maineikkaimmat taistelut ja sodan jälkiselvittely valvontakomissioineen,
sotakorvaukset ja kahden suuren maanpuolustusjärjestön lakkauttaminen. Artikkelien kirjoittajina ovat maan parhaat sotahistorian ja poliittisen
historian asiantuntijat. Runsas kuvitus sisältää paljon ennen näkemätöntä aineistoa muun muassa Puolustusvoimien ja Venäjän laajoista arkistoista sekä karttoja ja
piirroksia. Teoksen päätoimittajat ovat dosentti Jari Leskinen ja everstiluutnantti
Antti Juutilainen. 
|