Tieto-Finlandia-ehdokkaat 11.12.2003

Tieto-Finlandia-valintalautakunnan perustelut

Anna Kortelainen: Levoton nainen. Hysterian kulttuurihistoriaa.
Tammi.

Anna Kortelainen osaa teoksessaan "Levoton nainen" luoda kunnioitusta herättävällä taidolla synteettistä ajankuvaa kahden maan eli Ranskan ja Suomen, hengenelämästä, taiteesta, lääketieteestä ja naisten asemasta sadan vuoden takaa. Lääketiede ja taide ovat sairauden metaforan avulla ylläpitäneet sukupuoli-ideologiaa ja määritelleet itsestään selvänä pidetyllä tavalla naisten käyttäytymistä. "Levoton nainen" on kulttuurihistoriaa ja mielen maailman historiaa parhaimmillaan ja sen aiheen määrittely on osoitus taitavan kirjailijan itsenäisistä valinnoista. Teos hyödyntää hienoa ja hyvin dokumentoitua kuvataiteellista aineistoa ja liittää sen muuhun historialliseen materiaaliin oivallisella tavalla. Tällaisen aihepiirin tutkimuksessa on myös helppo sortua kahlitsevaan teorialähtöisyyteen, mutta Kortelainen antaa empiirisen aineistonsa puhua elävästi ilman että teoksesta olisi muodostunut kollaasimainen. "Levoton nainen" osoittaa virkistävällä ja vähän häiritsevälläkin tavalla yhden meille vielä läheisen aikakauden vakiintuneiden käsitysten ja toimintatapojen julmuuden. Anna Kortelainen on katsonut tarkkaan tauluja ja valokuvia ja osoittanut todeksi sen, että taide on keskeinen avain aikakausien ymmärtämiseen. Teoksen kaunis ulkoasu on onnistuneen kokonaisuuden yksi osa.

Magnus Londen - Anders Mård - Milena Parland: S:t Petersburg. Metropolen runt hörnet. Foto: Andrej Scherbakov-Parland. Fischer & Co, Söderströms.

Magnus Londen - Anders Mård - Milena Parland: Pietari. Metropoli nurkan takana. Kuvat: Andrej Stsherbakov-Parland. Tammi.

Magnus Londenin, Anders Mårdin ja Milena Parlandin teos on sananmukaisesti erilainen matkakirja. Se vie lukijan pietarilaisten arkeen ja juhlaan, nykypäivään ja menneisyyteen. Kerronnassa limittyvät niin faktatiedot kuin tunteet, ennakkoluulot, värit, äänet hajut ja maut. Lukija pääsee mukaan datsakansan viljelytalkoisiin - arkeen ja juhlaan. Lukija poikkeaa tapaamassa tämän päivän pietarilaisia baareissa, kodeissa ja monissa historiallisissa paikoissa ilman että historiaa millään tavalla paisuteltaisiin. Andrei Stserbakov-Parlandin mustavalko-kuvat syventävät oivallisella tavalla Pietarista piirtyvää mielikuvaa. Metropolin menneisyys
ja nykypäivä kulkevat käsi kädessä ja luovat kuvaa pietarilaisesta mentaliteetista. Ääripäinä ovat toisessa päässä nykypäivän jalkapallokatsomon kiihkeä tunnelma ja toisessa Lidia Aleksandrovna, yksi sadoista tuhansista pietarilaisista, joiden tarinoille Pietarin traumaattisimmasta ajanjaksosta kukaan ei enää jaksa kallistaa korvaansa.

Kirjassa on myös mainioita lukuvinkkejä lisätietojen hankintaa varten. Luonnollisesti kirja sisältää myös karttoja tutustumiskohteista.

En insiktsfull skildring av en imperial stad, där historien, minnet och nuet kondenseras i vardagens paradoxer, där invånarna i tal, tanke och rörelse skapar meningfull ordning. Stilen höjer boken över reseguidens nivå till en personligt målad ikon, som förundrar, fascinerar skrämmer och lockar.

Pinx. Maalaustaide Suomessa. Tarinankertojia. Weilin+Göös.

Maalaustaiteen monimerkityksellisyyden ja monitaituruuden terävä esitys, jossa aika, tila, ruumis, sukupuoli ja esineet käyvät vuoropuhelua estetiikan, fantasian, ideologian, yhteisön, yksilön, perinteen, taidekritiikin ja -tutkimuksen eheyttämässä ja taiteen tinkimättömän vapauden ja muutoksen hajottamassa maailmassa.

Professori Helena Sederholm toimituskuntineen ja toimituksineen marssittaa lukijan eteen suuren joukon nuoria taiteilijoita, monille kovin tuntemattomiakin. Kerronta on mukaansa-tempaavaa. Artikkeleiden kirjoittajat ovat selvästi ajatelleet tavallista lukijaa, joka ei erityisemmin tiedä, mutta joka saattaisi kiinnostua maalaustaiteesta, mikäli sitä oivallettaisiin tarjota kiinnostavasti. Esimerkkinä vaikkapa Raimo Reinikainen (s.62), jonka ensimmäisenä taiteellisena herättäjänä oli populaari-kulttuurin estetiikka, kaupunkikulttuurin kansantaide! Tai Riitta Uusitalon riipaisevat ajatukset, että taiteella voisi lopettaa vääryydet: "Ihmiset jotka omassa työssään taistelivat sotaa vastaan, pitivät niistä. He, joiden halusin muuttuvan, eivät nähneet kuviani" (s.111).

Tarinankertojia-teoksen upea kuvitus kietoutuu hienolla tavalla kerrontaan. Kuvat ja tarinat lähtevät kuljettamaan lukijaa ajassa ja paikassa, pysäyttävät välillä pohtimaan taiteilijaa, hänen työtään, yhtä taideteosta tai tarinaa, joka kuvan on synnyttänyt .

Tarinankertojia on viisiosaisen Suomen maalaustaidetta esittelevän sarjan viimeinen osa. Koko teossarja poikkeaa totutusta siinä, että se on koottu teemoittain. Tämä esitystapa tekee koko sarjasta poikkeuksellisen kiinnostavan. Ainoa miinuspuoli on, että kuluttaja, potentiaalinen taiteen ystävä, ei voi hankkia vain yhtä osaa, mikä tulee kalliiksi.

Elina Sana: Luovutetut. Suomen ihmisluovutukset Gestapolle. WSOY.

Elina Sana on tehnyt yksinäisen, sinnikkään ja maamme historian kannalta arvokkaan tutkimustyön Suomen sodanaikaisten ihmisluovutusten historian selvittämiseksi. Kirjoittaja on käynyt läpi ihmiskohtaloita, ja niiden dokumentointi ja analyysi tuovat vaikuttavalla tavalla eteemme aikakauden, jolloin ihmisen omista toimista riippumattomat olosuhteet saattoivat monet ja jopa enemmistön joistakin väestöryhmistä epäinhimillisen julmien kohtaloiden kouriin. Tuon historian vaiheen kohtuuttomuus niin valtioiden kuin yksilöiden kannalta ei vähennä tarvetta selvittää perin juurin sen tapahtumia myös siltä osin kuin ne koskevat Suomea.
Jotkin Elina Sanan teoksen vastaanottoon liittyvät puheenvuorot osoittavat, että näitä historian vaiheita koskevaa tutkimusta luetaan edelleen osana koko Suomen valtion käyttäyty-misestä annettavaa arvosanaa. Elina Sanan vaikuttavassa tutkimustyössä ei kuitenkaan ole kysymys tästä. Se paikkaa yksilö- ja mikrohistoriana tähänastisen tiedon aukkoja julistamatta mitään yhtä ainoaa kokonaistulkintaa Suomen valtion syyllisyydestä tai syyttömyydestä.

Tuulikki Valkonen: Mäyhä. Lähikuvia Marko Tapion elämästä. Tammi.

Klassisesta elämäkerrasta poikkeava, inhimillinen, analyyttinen ja dramaattinen kuvaus kirjailijan loputtomasta taistelusta luovuuden tuhon ja rakkauden ahdistuksen rajalla. Eri aineistojen vuoropuhelusta syntyvä mosaiikki avaa perspektiivin kirjoittamisen armottomaan kietoutumiseen elämän aikaan ja tilaan. Kirja ei ole elämä, vaan elämä on kirja.
Tieto-Finlandia-vuoden monista henkilökuvista Tuulikki Valkosen "Mäyhä - lähikuvia Marko Tapion elämästä" nousee koskettavuudessaan omaan luokkaansa. Valkonen tuo esiin voimakkaan taiteilijapersoonan luomisprosessin koko kaaren - alun toiveikkuudesta ja onnistumisista luomisen pakkoon, tuskaan, joka vie lopulta mennessään. Tämän lisäksi Valkonen kuvaa hienolla tavalla puolison roolia. Suhteen alussa ihailija, sitten tukija, perheen elättäjä, lopulta viisaasti lapsen kanssa sivuun jättäytyvä. Teoksen kolmas koruton taso on alkoholismin ja alkoholistin liioittelematon kuvaus - viina vie mennessään.
Teos viehättää, vaikkei lukija olisi lukenut riviäkään Marko Tapion tuotannosta. Teoksen luettuaan moni varmaan hankkii Marko Tapion kirjoja luettavakseen.

Jussi Viitala: Inhimillinen eläin, eläimellinen ihminen. Sosiaalisen käyttäytymisen avaimet, Atena.

Ihmisen käyttäytymisen eläimelliset piirteet ja yleisemmin käyttäytymisemme biologinen pohja on nykyaikana ylenpalttisen politisoitunut kysymys. Tätä taustaa vasten oppineen ja sujuvasti kirjoittavan eläintieteilijän esitys on lakonisessa ja tyynen uteliaassa kirjoitustavassaan sekä virkistävä että opettavainen. Kirjoittaja esittelee eläinten käyttäytymiseen liittyvät teoriat ja uudet tutkimustulokset napakasti esimerkkien valossa. Niinpä lukija voi perehtyä viihdyttävällä eri eläinlajien elämään ja ominaisuuksiin, mutta tulee samalla huomaamattaan oppineeksi kaikenlaista yleispätevää sekä eläimistä että ihmisistä. Ihmisten käyttäytymistä koskevat huomiot kertovat kirjoittajan uteliaisuudesta eivätkä niinkään halusta puolustaa erityisesti yhtä yhteiskunnallista näkökulmaa. Oppikirjamaisuuden ja yleiskiinnostavuuden yhdistäminen onnistuu vain harvoin näin oivallisesti. Kuvio- ja kaaviomateriaali on vanhanaikaisen koulun oppikirjan tapaista eli yksinkertaista ja vähän nukkavierunkin niukkaa, kun sen suhteuttaa nykyaikaisille tietokirjoille tyypilliseen upeaan monivärigrafiikkaan. Tämä kuitenkin korostaa itse tekstin sujuvuutta ja mielenkiintoisuutta.