På svenskaIn English
Suomen Kirjasäätiö

Vuoden 2012 Pikku-Finlandia-kilpailun voitti
Turun Puolalanmäen lukion opiskelija
Sofia Tiira esseellään Heijastuksia

Turkulaisen Puolalanmäen lukion opiskelija Sofia Tiira on voittanut vuoden 2012 Pikku-Finlandia-kilpailun esseellään Heijastuksia. Tiira on käsitellyt esseessään Milan Kunderan teosta Olemisen sietämätön keveys ja vertaa sitä yllättävällä tavalla Lewis Carrollin klassikkoteokseen Liisan seikkailut peilimaassa. Esseen nimi kertoo, että molemmissa teoksissa ihmiset tarkastelevat itseään ja identiteettiään peilin kautta.

Äidinkielen opettajain liiton ja Suomen Kirjasäätiön järjestämä Pikku-Finlandia-kilpailu järjestettiin tänä vuonna 28. kerran. Kilpailuun lähetettiin 49 korkeatasoista esseetä eri puolilta Suomea. Palkinto jaettiin Helsingin Akateemisen kirjakaupan Kirjan ja ruusun päivän tapahtumassa 23.5.2012.

Loppukilpailuun valittiin kymmenen laadukasta esseetä. Esseitä yhdisti väljästi etenkin ihmisyyden, identiteetin ja moraalikysymysten pohdinta. Nykymaailman ilmiöitä pohditaan niin klassikko- kuin nykykirjallisuuden avulla.

Sofia Tiiran voittajaessee Heijastuksia vertailee Kunderan romaania Olemisen sietämätön keveys Carollin Liisan seikkailuihin peilimaailmassa. Raadin mielestä vertailupari eli teosvalinta on yllättävä, onnistunut, vaativa ja oivaltava. Teosten analyysista edetään myös omakohtaisempaan ja yleiseen pohdintaan. Erityisesti raati kiinnitti huomiota esseen eleganttiin, selkeään ja yksinkertaisen konstailemattomaan kieleen ja ilmaisuun. Esseen kiistaton ansio on teosten peili-motiivin avaaminen eri näkökulmasta: kirjallisuudenhistorian kontekstissa realismin aikakauden peili edustaa rehellistä kuvaa todellisuudesta, mutta sekä Kunderan että Carollin teoksissa peili "symboloi ihmisen kykyä nähdä ainoastaan heijastuksia siitä, mikä on todella totta". Esseen romaaneissa "peili edustaa heille oman identiteetin etsintää, minuuden löytämistä ja sen säilyttämistä". Kunderan teoksen eräässä kohtauksessa havainnollistuu miten "Franz ja Sabina tuijottavat kumpikin samaa heijastusta mutta näkevät silti täysin eri asioita". Lopussa kirjoittaja vielä haastaa lukijan ajattelemaan: "Kykenemmekö näkemään ja ymmärtämään sen, mikä on todella merkityksellistä vai pystymmekö näkemään vain heijastuksia totuudesta?".

Sofia Tiiran tekstin myötä Pikku-Finlandia-kilpailun historiassa Kunderan teos ohittaa Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen viitatuimpana teoksena: sitä on käytetty nyt yhteensä 25 esseessä, kun taas Waltarin teosta 24. Mitähän Kundera tästä ajattelisi?

Kilpailun loppuraati:

Minna Harmanen (ÄOL), Sari Hyytiäinen (ÄOL), Lasse Koskela (Helsingin yliopisto), Jarmo Papinniemi (Suomen Arvostelijain Liitto), Pirjo Sinko (Opetushallitus) ja Tuula-Liina Varis (Suomen Kirjailijaliitto).

Esiraatina toimi ÄOL:n edustaja Ulla Haukka-aho.

Sivun alkuun