På svenskaIn English
Suomen Kirjasäätiö

Ajankohtaista

Helsinki 19.6.2007

FINLANDIA-PALKINTO

Suomen Kirjasäätiö on tehnyt päätöksensä vuoden 2007 kirjallisuuden Finlandia-palkinnon jakamisesta. Palkinto on suuruudeltaan 26 000 euroa ja se annetaan tunnustuksena Suomen kansalaisen kirjoittamasta ansiokkaasta romaanista.

Palkinnonjakoa varten Kirjasäätiö on asettanut kolmijäsenisen valintalautakunnan, joka nimeää vähintään kolme ja enintään kuusi ehdokasta palkinnon saajaksi. Lautakunta ottaa huomioon edellisen ehdollepanon jälkeen ilmestyneet romaanit, jotka on toimitettu lautakunnalle viimeistään perjantaina 9.11.2007. Palkintoehdokkaat julkistetaan torstaina 15.11.2007 ja palkinto jaetaan tiistaina 4.12.2007.

Palkintolautakuntaan on nimetty seuraavat henkilöt:

kirjailija, FK Satu Koskimies, pj.

tuottaja Keijo Koivula

muusikko Maija Vilkkumaa

Lopullisen palkinnonsaajan asetetuista ehdokkaista valitsee kulttuuritoimittaja, YTM Kaisu Mikkola.

Pyydämme kustantajia lähettämään lautakunnan jäsenille kappaleet niistä romaaneista, joiden halutaan osallistuvan valintaan. Lautakunnan jäsenten yhteystiedot saa Suomen Kirjasäätiöstä osoitteesta sirkku.palomaki@skyry.net tai puhelin 09-228 77 252.

Liittäkää lähettämiinne kirjoihin saate, jossa kerrotaan kirjan olevan FINLANDIA-ehdokas. Yhden kappaleen pyydämme lähettämään myös Suomen Kirjasäätiölle osoitteeseen PL 177, 00121 HELSINKI.

Osallistumismaksu on 70 e/kirja, jonka Kirjasäätiö laskuttaa erikseen.

Toivomme, että kustantajat lähettävät mitä pikimmin ja joka tapauksessa ennen kesälomakautta jo ilmestyneet romaaninsa lautakunnalle.

Allekirjoittanut vastaa mahdollisiin kysymyksiin.

Terveisin

SUOMEN KUSTANNUSYHDISTYS RY

Sakari Laiho



´*******************************************************

TIETO-FINLANDIA-PALKINTO

Suomen Kirjasäätiö on tehnyt päätöksensä vuoden 2007 kirjallisuuden Tieto-Finlandia-palkinnon jakamisesta. Palkinto on suuruudeltaan 26 000 euroa ja se annetaan ansiokkaalle suomalaiselle tieto- tai oppikirjalle.

Palkinnonjakoa varten Kirjasäätiö on asettanut kolmijäsenisen valintalautakunnan, joka nimeää vähintään kolme ja enintään kuusi ehdokasta palkinnonsaajaksi. Valintalautakunta ottaa huomioon edellisen ehdollepanon jälkeen ilmestyneet tietokirjat, jotka on toimitettu lautakunnalle viimeistään perjantaina 9.11.2007. Palkintoehdokkaat julkistetaan torstaina 22.11.2007 ja palkinto jaetaan tiistaina 11.12.2007.

Valintalautakuntaan on nimetty seuraavat henkilöt:

professori Risto Alapuro, puheenjohtaja

viestintäyrittäjä Pekka Hyvärinen

dosentti Lotte Tarkka

Lopullisen palkinnonsaajan asetetuista ehdokkaista valitsee Aamulehden vastaava päätoimittaja, YTM Matti Apunen.

Pyydämme kustantajia lähettämään lautakunnan jäsenille kappaleet niistä tieto- tai oppikirjoista, joiden halutaan osallistuvan valintaan. Lautakunnan jäsenten yhteystiedot saa Suomen Kirjasäätiöstä osoitteesta sirkku.palomaki@skyry.net tai puhelin 09-228 77 252.

Liittäkää lähettämiinne kirjoihin saate, jossa kerrotaan kirjan olevan TIETO-FINLANDIA-ehdokas. Yhden kappaleen pyydämme lähettämään myös Suomen Kirjasäätiölle osoitteeseen PL 177, 00121 HELSINKI.

Osallistumismaksu on 70 e/kirja, jonka Kirjasäätiö laskuttaa erikseen.

Toivomme, että kustantajat ehtivät vielä ennen kesälomakautta lähettämään jo ilmestyneet tietokirjansa lautakunnalle.

Allekirjoittanut vastaa mahdollisiin kysymyksiin.

Terveisin

SUOMEN KUSTANNUSYHDISTYS RY

Sakari Laiho

´´*********************************************************

FINLANDIA JUNIOR -PALKINTO

Suomen Kirjasäätiö on tehnyt päätöksensä vuoden 2007 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia Junior -palkinnon jakamisesta. Palkinto on suuruudeltaan 26 000 euroa ja se annetaan ansiokkaalle lasten- tai nuortenkirjalle.

Palkinnonjakoa varten Kirjasäätiö on asettanut kolmijäsenisen valintalautakunnan, joka nimeää vähintään kolme ja enintään kuusi ehdokasta palkinnonsaajaksi. Valintalautakunta ottaa huomioon edellisen ehdollepanon jälkeen ilmestyneet lasten- ja nuortenkirjat, jotka on toimitettu lautakunnalle viimeistään perjantaina 2.11.2007. Palkintoehdokkaat julkistetaan torstaina 8.11.2007 ja palkinto jaetaan torstaina 29.11.2007.

Valintalautakuntaan on nimetty seuraavat henkilöt:

teatteriohjaaja, lehtori Katja Krohn, puheenjohtaja

taidegraafikko Outi Heiskanen

toimituspäällikkö Pertti Nättilä

Lopullisen palkinnonsaajan asetetuista ehdokkaista valitsee Turun kaupungin kirjastotoimenjohtaja Inkeri Näätsaari.

Pyydämme kustantajia lähettämään lautakunnan jäsenille kappaleet niistä lasten- tai nuortenkirjoista, joiden halutaan osallistuvan valintaan. Lautakunnan jäsenten yhteystiedot saa Suomen Kirjasäätiöstä osoitteesta sirkku.palomaki@skyry.net tai puhelin 09-228 77 252.

Liittäkää lähettämiinne kirjoihin saate, jossa kerrotaan kirjan olevan FINLANDIA JUNIOR -ehdokas. Yhden kappaleen pyydämme lähettämään myös Suomen Kirjasäätiölle osoitteeseen PL 177, 00121 HELSINKI.

Osallistumismaksu on 70 e/kirja, jonka Kirjasäätiö laskuttaa erikseen.

Toivomme, että kustantajat ehtivät vielä ennen kesälomakautta lähettämään jo ilmestyneet lasten- ja nuortenkirjansa lautakunnalle.

Allekirjoittanut vastaa mahdollisiin kysymyksiin.

Terveisin

SUOMEN KUSTANNUSYHDISTYS RY

Sakari Laiho

Sivun alkuun