Finlandia Junior -palkintolautakunnan puheenjohtajan, Jyväskylän kansanopiston sanataidekoulun sanataiteen opettajan Pia Niskasen puhe palkintoehdokkaiden julkistamistilaisuudessa Helsingissä 8.11.2011

Vuoden 2011 Finlandia Junior -palkintolautakunta on saanut työnsä päätökseen. Yhdessä Jani Niemisen ja Miina Savolaisen kanssa olemme lukeneet 2,5 hyllymetriä uusinta suomalaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Teosten määrä on mykistävä. Se kertoo uskosta kotimaiseen lasten- ja nuorten kirjallisuuteen. Se kertoo halusta kirjoittaa ja kuvittaa tämän maailman eri ilmiöt näkyviksi ja halusta luoda vaihtoehtoisia maailmoja. Ennen kaikkea se kertoo halusta tavoittaa lukija.

Kriitikko Kuisma Korhonen toteaa Lukijoiden yhteisö -teoksessaan, että kirjoitus luo mahdollisuuden rikkoa ajan ja paikan rajoituksia, kurkottaa kohti tuntematonta toista.

Tämän vuoden lasten- ja nuortenkirjojoissa haetaan yhteyttä. Niissä kurkotetaan kohti omaa minää ja identiteettiä, kohti toista ihmistä sekä kohti toista aikaa, mennyttä, tulevaa tai meidän aikamme rinnalla elävää.

Omaan itseen ylettyäkseen teosten päähenkilöt kohtaavat pelkoja, keskittyvät nykyhetkeen ja vapautuvat turhasta näyttämisen halusta. Myös toisen ihmisen tavoittaminen on usein vaikeaa. Hurmaava rakastettu on tavattu vain unelmissa, pikkuveli on mykkä, ulkomailta palaava sisar omaan maailmaansa käpertynyt, äiti asuu ulkosaaristossa tai on yksinkertaisesti vain kadonnut. Huomattavan monessa teoksessa käsitellään vanhempien kuolemaa. Fantasia ja maaginen realismi hakevat tämän vuoden kirjoissa vastauksia sekä yksilöiden että yhteisöjen ongelmiin. Tulevaisuuden maailmat eivät ole kauniita, mutta yllättävän tarkoituksenmukaisia ne ovat.

Aiheiden käsittelytapa on teoksissa riemastuttava. Kirjoittajat uskovat lapsienergiaan, leikin lumoon ja voimaan sekä siihen, että jokaisessa olennossa sykkii pintakerrosten alla hyvä tahto. Onnettomat loput ovat harvinaisia myös nuorten romaaneissa. Silloin kun sellaisen lopetuksen lukee, huomaa useimmiten, että kirjoittaja on osunut sävähdyttävään totuuteen. Kirjailijat, jotka kuvaavat raskaita asioita ilman pateettisuutta, kantavat mukanaan arvokasta valoa.

Raadille lähetetyistä teoksista hieman yli puolet oli kuvakirjoja ja lapsille suunnattua kertomakirjallisuutta. Joka kolmas kirja oli varhaisnuorten tai nuorten romaani ja joka kymmenes tietokirja. Runoteoksia oli mukana vain muutama.

Haluan ajatella niin, että jokainen kirja on tärkeä, jokainen sivu on tärkeä ja jokainen sana on tärkeä jollekin meistä. Eiväthän ne muutoin olisi olemassa. Lukemamme teokset koostuvat luovuuden ilossa, mutta myös arjen paineissa tehdyistä valinnoista. Valintojen ei kuitenkaan tarvitse aina onnistua. On pelkästään inhimillistä, että joitakin mahdollisuuksia jää käyttämättä. Esimerkiksi välillä tuntuu, että ansiokas sisältö on päätynyt väärän lajin kansiin. Silloin kärsivät ennen kaikkea kirjailijan ideat, mutta myös teoksessa eteenpäin tarpovat lukijat. Esimerkiksi proosateoksissa on monia sellaisia, jotka toimisivat kertovaa tekstiä paremmin sarjakuvina, draamakäsikirjoituksina tai vaikkapa suoraan äänikirjoiksi julkaistuina.

Toisinaan romaanin muotoon on houkuteltu myös ansiokas tietokirja. Silloin tuloksena saattaa olla kiusallisen opettavainen ja ennalta arvattava juoni. Se on sääli, sillä toisin päin toteutettuna yhdistelmä toimisi loistavasti. Tietokirja, jossa faktaa konkretisoidaan siihen liittyvillä tilanteilla ja tunteilla, auttaa lukijaa ottamaan ison askeleen sirpaleisista havainnoista kohti eheää maailmankuvaa. Meillä oli ilo lukea muutamia tällaisia teoksia.

Tietoteksti ja kertova teksti etsivät uusia tapoja kietoutua toisiinsa. Myös kuvakirjat uudistuvat. Meille lähetetyt teokset todistavat, että Suomessa on rikas kuvituskulttuuri: omaperäisiä tekijöitä, raikkaita tyylilajeja ja kirjataiteen tuoreesti hengittävää osaamista. Kuvituksen tarkoitus on antaa kerrotulle toinen taso, syventää tekstin emotionaalista ja elämyksellistä viestiä sekä johdattaa lukija tarinan sisäiseen todellisuuteen. Näin ollen kirjailija ja kuvittaja tarvitsevat ryhmäänsä graafikon. Vasta ehjä visuaalinen suunnittelu tekee jokaisesta aukeamasta kuvan ja kirjasta kokonaisen taideteoksen. Kirjan painaminen on painava ele. Kustantajan tehtävä on näyttää myös visuaalisella panostuksella, että se on uskonut kirjaan.

Tiedämme, että kuvakirjoja julkaistaan paljon ja runoja vähän. Mitä itse asiassa kuuluu suomalaisille lastenrunoille? Kohtaavatko ne lukijansa?

Suomessa on upea ja pitkä riimillisen lastenrunouden perinne. Minun sukupolveni ei ole ainoa, joka on nukahtanut vaikkapa Kirsi Kunnaksen tai Kaarina Helakisan heliseviin rytmeihin. Vähäisessä lastenrunoilijoidemme joukossa on kieltä timmisti rytmittäviä ja lukijoiden älynystyröihin vetoavia ilotulittajia. Jonkinlaista kansallisen riimisuonen ohenemista on kuitenkin havaittavissa. Koska runoilijoilla on taitoa ja sanottavaa, haluan vastedes kannustaa heitä kohti uusia suuntia. Lukijat nimittäin odottavat niitä.
Arkityössäni Jyväskylän kansalaisopiston sanataidekoulussa olen huomannut, että useimmat lapset kietoutuvat hurmoksellisesti kieleen, kuuntelevat sanahelinää ja kirjoittavat tunneälyä tihkuvia oivalluksia. Näin he löytävät loistavia uusia runollisia ilmaisumuotoja. Lastenrunon ei tarvitse olla yksinomaan hauska ja helppo, vaan runojen tulkitseminen on sydämellä tehtävää mielekästä salapoliisityötä. Uteliaat lukijat ovat valmiita vaihtamaan lukusuuntaa, tutkimaan sanojen taustoja ja kurkistamaan rivien väleihin. Tarvitaan vain runoilija, joka uskoo näiden lukijoiden taitoihin.

Lukijaan asennoituminen näkyy myös teoksen ja lukijan väliin jäävässä tilassa. Tuota tilaa hallitsee useimmiten takakansiteksti. Arvostan niitä takakansia, jotka kuvaavat tyylikkäästi vain kirjan keskeisimmän sisällön ja jättävät lukijalle tilaa innostua omista odotuksistaan.

Lukijan tila kapenee siinä vaiheessa, kun teosta määritellään mahtipontisten adjektiivien avulla. En äkkiseltään keksi toista taiteenlajia, jonka vastaanottaminen käsikirjoitettaisiin näin perusteellisesti etukäteen. Kuinka moni kuuntelisi cd-levyn, jonka kanteen olisi painettu seuraava teksti? "Tämän levyn koskettavat biisit saavat sinut itkemään ja nauramaan. Ne innostavat sinut unelmoimaan hupsunhauskoista hetkistä. Musiikki auttaa sinua sopeutumaan uuteen pelottavaan elämänvaiheeseen, kun siirryt alakoulusta yläkouluun."

Kärjistän, eikä tarkoitukseni ole herjata. Olen ainoastaan ymmälläni.

Kun määritellään tekstiä, tullaan samalla määritelleeksi niitä tunteita, joita lukijan odotetaan kokevan tekstin äärellä. Tällöin voi käydä niin, että lapsi ei lue teosta, vaan teos lukee lasta. Niinpä pienen lukijan alakuloinen päätelmä saattaa olla vaikkapa se, että hän on huono lukija, koska hän ei nauranut kertaakaan hauskaksi määritellyn teoksen äärellä. Odotan mielenkiinnolla takakansitekstien muodon muuttumista. Lukijaa kun ei voi innostaa edes kaikkein koreimmilla sanavalinnoilla.
Lukijan ja teoksen välissä oleva tila on aarre. Siinä tilassa tuntematonta kohti kurkottavalla lukijalla on mahdollisuus kohdata sekä kirjoittaja että oma itsensä. Toivon, että lukija kohtaa myös tarkoituksenmukaiseen lajiin kirjoitetun teoksen, joka uudistaa omaa lajiaan lukijaan luottavalla tavalla ja joka markkinoidaan lukijalle niin, että hänelle jää aktiivisen kokijan rooli. Onhan kirjallisuus ennen kaikkea taidetta, jolla on oma esteettinen ja kokemuksellinen arvonsa.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden merkitystä on mahdollista mitata monin eri tavoin. Voimme tarkastella medianäkyvyyttä, kirjastojen lainaustilastoja, myyntitilastoja ja sitä, mistä puhumme, kun puhumme lasten ja nuorten kirjallisuudesta. Uskon vahvasti siihen, että jos lasten- ja nuortenkirjallisuuden merkityksessä tai arvostuksessa on jotain kohennettavaa, se kohentaminen tapahtuu huomioimalla ja arvostamalla lukijaa. Lukija ansaitsee tulla tavoitetuksi.

Olemme valinneet kuusi Finlandia Junior -palkintoehdokasta. Valitsemamme teokset lupaavat paljon tästä hetkestä, mutta ne lupaavat paljon myös tulevaisuudesta. Näidenkin teosten lukijat luovat tulevaisuuden lasten- ja nuortenkirjallisuuden maailmaa ja tekevät siihen liittyviä valintoja. Pieni kirjoittamista harrastava lukija on hetkessä se nuori aikuinen, joka postittaa oman käsikirjoituksensa kustantajalle. Uskon näiden teosten lukijoihin. Kiitän ja onnittelen näiden teosten tekijöitä.