Puhe 3.11.2009 Finlandia Junior 2009 ehdokaskirjojen julkistamistilaisuudessa/
Minna Riikka Järvinen, KT, toiminnanjohtaja, tietokirjailija

Arvoisat Finlandia Junior -ehdokaskirjojen kirjoittajat, hyvät kuulijat

Kuullessaan, että toimin tänä vuonna Finlandia Junior -palkintoraadin puheenjohtajana, eräs tuttavani kysyi, millaista tulevaisuudenkuvaa vuoden lasten - ja nuortenkirjasato peilaa. Häkellyin tämän kysymyksen äärellä. Mikä onkaan aikuisten kirjoittaman kirjallisuuden suhde lasten ja nuorten elämään, kuinka hyvin me aikuiset tunnemme lasten maailman, kuinka hyvin osaamme sitä kuvata ja - osaammeko lainkaan arvioida, millaiseen tulevaisuuteen tuo maalaamamme kuva johtaa, hyvässä ja pahassa.

Mahdollisuus päästä aitiopaikalle lukemaan lähes kaikki Suomessa vuoden aikana ilmestyvät lasten ja nuorten kirjat, on vertaansa vailla oleva kokemus. Aikaisemmat FJ-raatilaiset varoittelivat työmäärästä etukäteen. Reilun puolen vuoden aikana olisi luettava 150-170 teosta. Ja tottahan se oli. Niinpä uusiin kirjoihin oli tartuttava kursailematta ja luettava, vaikka kädessä oleva kirjallisuuden lajityyppi ei olisikaan sydäntä lähinnä. Näin meneteltiinkin. Koko raati, eli itseni lisäksi kirjastonhoitaja, kirjavinkkari Reetta Saine ja luokanopettaja tietokirjailija Katariina Solastie, luki kaikki kirjasadon kirjat pienimmistä isoimpiin, ohuimmista paksuimpiin. Kollegani Reetan sanoin: " Raadista puheen ollen, se on ollut hieno. Itse asiassa mainio. Huumorintajuinen, levoton, älykäs ja lopulta yksimielinen. Kenestäkään ei ole tullut verta. Jokainen on joutunut perustelemaan itsensä näännyksiin ja muuttamaan mielipiteitänsä."

Kiivas lukeminen, kirjojen maailmoissa eläminen, on ollut unohtumaton elämys, kuin unen näköä. Postimiestä on odotettu, ja päivät, jolloin uutta kirjalähetystä ei tullutkaan, olivat joltinenkin pettymys. Jokainen kirja kun on kutkuttava arvoitus, lahjapaketti. Mitä kansien välissä piileekään? Sain kokea uudelleen jo lapsuudesta tutun tunteen, kun kävimme tekemässä vanhempien kanssa sisään ostoja oman koulun kirjastoon ja hankitut kirjat olivat sitten valtavina pinoina olohuoneessa odottamassa muovitusta. Sormet syyhyten selailin silloin noita opuksia, joiden kannet olivat kuin veräjiä uusiin, outoihin ja tutkimattomiin maailmoihin.

Tämän vuoden kirjasadon kuva lasten ja nuorten elämästä on monikirjoinen, monitasoinen ja myös moniselkoinen. Kokonaisuutena tarkastellen tulee mieleen, että kirjojen kirjoittajat ovat hyvin selvillä lasten ja nuorten hyvinvoinnin tämän hetken tutkimustuloksista ja myös hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä.

Yhtenä yleisimmistä kirjojen teemoista on kiusaaminen. Joissakin se on pääteema, osassa taustalla vilahtava arkipäiväinen ja yleinen kipeä asia. Myös hylkääminen, yksinäisyys, identiteetin ongelmat ja pahuus nousevat esiin.
Vastapainona ovat turvallisuus, läheiset tiiviit ihmissuhteet, ongelmien ratkaisujen löytyminen ja myönteinen elämänasenne. Karkeasti voi sanoa, että kirjat ovat jompaakumpaa: myönteisesti orientoituneissa kirjoissa mikään vaikeus ei ole voittamaton, kun taas tummin sävyin maalatuissa kirjoissa lopputulemat ovat usein myös tummia tai ainakin tulkinnanvaraisia.

Tämä kaksijakoisuus näyttää korreloivan sen tiedon kanssa, että yhteiskuntamme polarisoituu ja polarisaatio näkyy lapsissa ja nuorissa. Valtaosalla nuorista menee hyvin ja paremmin kuin edeltävillä sukupolvilla, mutta vähemmistöllä entistä huonommin. Tuo vähemmistö, noin 10 prosenttia nuoristamme, kärsii vakavista mielenterveyden ongelmista, jotka ovat tulosta aikuisten piittaamattomuudesta ja tukiverkkojen puutteesta. Edellisen taantuman, jota silloin 90-luvun alussa vielä sanottiin lamaksi, aikana lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvistä palveluista karsittiin. Äänivallattomat nuoret olivat otollinen kohde säästöpäätöksille. Heidän asioitaan ajavien aikuisten äänet jäivät piipittäväksi taustaininäksi jylhemmille ja järeämmille äänenpainoille, joilla resursseja kohdennettiin "tärkeämpään".

Nyt ollaan samassa tilanteessa. Vaikka lamaa ei enää lamaksi sanotakaan, koska pelätään lamautumista, pitäisi jostain säästää. Ja niin kuin olemme saaneet mediasta kuulla, ovat säästön kohteiksi löytyneet monessa kunnassa lasten ja nuorten palvelut, koulutus etunenässä. Jos edellisen laman ajalta on jo totuttu käyttämään koulukirjat loppuun, tinkimään tukiopetuksesta ja kerhotunneista, terveydenhoitajan, kuraattorin ja psykologin palveluista, mistä voidaan enää säästää?

"Joki tulee jostain kaukaa ja virtaa kaupungin läpi tummavetisenä ja muuttumattomana. Kaupungissa se ohittaa loistoa ja kurjuutta, sillä se kulkee ohi tavaratalon ja koulun. -- Koulu joen pengermällä kaipaa kiihkeästi remonttia. Sen portti roikkuu toisen saranan varassa. Siellä täällä pihamaalla retkottaa hajonneita asioita, joihin jonkun pitäisi tarttua, mutta joihin ei tartuta, koska sellainen vaatii rahaa eikä rahaa ole.", kuvaa Seita Parkkola todellisuutta kirjassaan Usva.

Samaan aikaan, kun kouluja suljetaan ja opettajia lomautetaan, saamme kuulla, kuinka koko suomalaista yhteiskuntaa uhkaa pätevän, ammattitaitoisen ja työkykyisen työvoiman puute. On ryhdyttävä tuomaan osaavia ja täyspäisiä työntekijöitä ulkomailta, kun omamme eivät riitä. Työuria on pidennettävä, kun väkeä on vähän. Jospa kuitenkin aloitettaisiin siitä, että ei hukata omistamme enää yhtään sielua. Joka ikinen lapsi ja nuori on saatava mukaan, löydettävä paikka, vihreä oksa. Koska talouspuheeseen voi vastata vain talouspuheella, toistan Matti Rimpelän laskeman luvun. Yksi menetetty sielu, nykykielessä syrjäytynyt nuori, maksaa yhteiskunnalle miljoona euroa vuodessa. Liekö täällä talouspuheen kuulijoita? Te, hyvät kuulijat, kuitenkin tiedätte, että asia on euroja monitahoisempi. On kyse ihmisoikeuksista ja lapsen oikeuksista, mahdollisuudesta hyvään elämään, tyydytyksen saamiseen omasta työstä ja tekemisestä, perheestä, onnesta. Yksi onneton, syrjään työnnetty, tarkoittaa puuttuvaa hyvinvointia paitsi häneltä itseltään myös kymmeniltä ihmisiltä hänen ympärillään.

Tässä Finlandia Junior -kirjat ovat yhteiskuntamme peili. Kaikki edellä mainittu näkyy kirjoissa osan suhtautuessa asioihin vailla toivoa, toisten löytäessä apuun uskomattomia ja utopistisia Super-voimia. Osa kirjoista turvautuu turvalliseen atmosfääriin ja saduista tuttuihin malleihin, joissa asiat järjestyvät, koska lopulta hyvä on hyvää ja paha saa palkkansa. Tähän kokonaisuuteen uikin mielenkiintoisella tavalla fantasiaromaani, jolle pahan ja hyvän käsittely on jotenkin ongelmattomampaa, kuin todellisuuspohjaisille romaaneille. Todellisuudessahan pahan ja hyvän suhde ei ole yksiselitteinen, vaikka haluaisimme kaikki niin uskoa.

Fantasiaromaanit olivat tämän vuoden Finlandia Junior -kilvassa vahvoja, koska niissä näytti olevan mahdollista käsitellä kipeitä asioita, arvoja ja kasvutarinoita useammista näkökulmista kuin todellisuuteen pohjaavissa kuvauksissa.
Teemat, jotka koetaan yhteiskunnassamme vielä jotenkin hankalina tai kypsymättömästi käsiteltyinä, kuten maahanmuutto, monikulttuurisuus, ja seksuaaliset vähemmistöt, ovat Finlandia Junior -lastenkirjoissa rakentavasti käsiteltyjä. Vastapainoksi voisi sanoa, että "tavallinen" on usein problemaattista, mutta onneksi varsin turvallisella tavalla: on ymmärtämättömiä isiä, äitejä ja äitipuolia, uusperheitä, sun muita murheita.

Mikä yllätti nuortenkirjoissa, olivat pahuuden kuvaukset. Paha on niissä todella pahaa, äärimmilleen vietyä sadismia, ylittämätöntä ja kaikennielevää mustaa, johon ei ole löydettävissä parannusta. Ja pahuus tulee ihmisistä: kummitukset ja hengenelävät ovat ihmisiin verrattuna hyväntahtoista väkeä tämän vuoden kirjoissa. Mutta ihmisten pahuudesta tuleva toivottomuus on hätkähdyttävää. Voiko olla mahdollista, että umpikujista ei ole ulospääsyä, voiko olla mahdollista, että kirjailija haluaa välittää toivottoman maailmankuvansa nuorille? Millaisia reaktioita tämä nuorissa herättää? Huomaan, että kuulun niihin, joille K15-elokuvatkin ovat liikaa. Toivon, ettei tämä lohduttomuus ole nuorten todellisuutta. Pitäisiköhän kirjastonhoitajan kuitenkin liimata kirjan takakanteen puhelinnumero, johon soittamalla voisi asioista keskustella vielä lisää, varmuuden vuoksi?

Tämän vuoden Finlandia Junior -kirjoissa kuulutaan perheeseen, kaveripiiriin ja netin kautta koko maailmaan. Nuoret ovat valveutuneita, tuntevat huolta ympäristön tilasta, puutteesta ja kurjuudesta, aikuisten asenteista, ja toimivat itse paremman maailman puolesta omissa valinnoissaan ja toimissaan. Tulipalossa kotinsa menettäneelle perheelle kerätään rahaa, otetaan kummilapsia Intiasta, suojellaan lähiympäristöä ja sen luontoa, taistellaan ilmastonmuutosta vastaan ja kierrätetään. Mutta toiminta ei järjestykään enää meidän aikuisten rattaanpyörien kautta kansalaisaloitteina tai järjestöihin kuulumalla. Nuoret eivät ole järjestöaktiiveja yhdessäkään kirjassa. Kuuluminen japanilaiseen loli-alakulttuuriin motivoi enemmän, kuin kansalaistoiminta. Nuoret eivät myöskään toimi työntymällä jo olemassa oleviin rakenteisiin ja ryhmiin mukaan ja koettamalla vaikuttaa mielipiteisiin niiden sisällä. Nuorten ryhmät muodostuvat epäautoritaarisesti saman henkisistä ja samoista asioista kiinnostuneista tai huolestuneista nuorista. Nuori itse hakee oman ryhmänsä ja sen puuttuessa muodostaa uuden. Ehkä tämä piirre ennakoi tuota tuttavani kyselemää tulevaisuuden yhteiskuntaa. Nuoret osallistuvat ja vaikuttavat yhteiskunnan toimintaan, mutta toiminta ei kanavoidu perinteisesti. Aikuisten rakentamat vaikuttamisen mahdollisuudet eivät motivoi, vaan nuoret rakentavat ne itse. Tämä asettaa haasteensa valtaapitäville, sillä nämä nuoret eivät ole hallittavissa perinteisin keinoin. He päättävät itse viitekehyksensä ja ovat valmiita myös tinkimään mukavuuksistaan arvovalintojensa tueksi. Verkostonsa ja kanavansa he luovat itse. Nuorten verkostoissa syntyvät ryhmät eivät myöskään ole välttämättä pitkäikäisiä, vaan ne muodostuvat jonkin teeman ympärille ja hajoavat, kun tavoitteet on saavutettu, muodostuakseen uudelleen jonkin toisen aiheen pariin.

Hyvät kuulijat.
Tämän vuoden kirja parhaimmisto, ainakin raatimme mielestä, on onnistuneella tavalla murtamassa valon ja varjon, apatian ja dynaamisuuden rajapintaa. Monista loistavista kirjoista halusimme nostaa esiin ne, joita tiedämme voivamme suositella lukijoille. Me seisomme näiden kirjojen takana. Ja ne ovat tietenkin loistavaa kirjallisuutta, taiturillisesti kirjoitettuja, toteutettuja ja näkökulmiltaan avartavia taideteoksia, jotka tulevat elämään suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikkoina kauan tämän vuoden jälkeenkin.

Haluan kiittää Suomen Kirjasäätiötä Finlandia Junior-prosessin hoitamisesta ja tästä hienosta tilaisuudesta. Kiitän myös Katia ja Reettaa antoisasta ajasta kirjallisuuden parissa, sävykkäistä, syvällisistä ja välillä räyhäkkäistäkin keskusteluista . Sain myös paljon voimaa, tunteen kirjallisuuden kautta jaetusta ihmisyydestä ja sen mahdollisuudesta hyvään. Tästä suurin kiitos.

Toivotan omasta puolestani mitä parhainta onnea seuraavana esiteltävien Finlandia Junior -palkintoehdokaskirjojen kirjoittajille.