På svenskaIn English
Suomen Kirjasäätiö

ANNIKA LUTHER: KIRJE MAAN ÄÄRIIN (Teos 2008)

Suomentanut Tarja Teva


Anarkistisen hauska kertomus ystävyydestä.
Annika Lutherin nuortenkirjassa Kirje maan ääriin ystävykset Viktor ja Jeppe ovat juuri päässeet yhdeksänneltä luokalta. Viktor on menossa kesätöihin Helsingin Eläinmuseoon, jossa myös Jeppe ja Jepen vanhemmat työskentelevät.
Viktorin ja Jepen välit muuttuvat dramaattisesti kesän aikana. Jeppe näyttää pärjäävän kaikessa paremmin kuin Viktor - niin naisasioissa kuin työelämässäkin. Hän haluaa päteä Eläinmuseon tutkijaryhmän silmissä eikä hänellä ole aikaa Viktorille. Loukkaantunut Viktor ajautuu tekemään hölmöyksiä, joiden vuoksi Jeppe joutuu pulaan. Vyyhteen sekoittuvat niin erikoiset työkaverit kuin myös uuden kauppakeskuksen vastustaminen kyseenalaisin keinoin.
Annika Luther kirjoittaa hauskasti ja oivaltavasti. Kirje maan ääriin on kertomus kasvamisesta, ystävyydestä ja ihmisistä, joista kannattaa pitää kiinni vaikka kuinka ärsyttäisi. Suomennos ilmestyi lokakuun alussa samaan aikaan kuin Söderströmsin julkaisema alkuteos Brev till världens ände. Lutherin romaani on yksi uuden Teos & Söderströms -sarjan julkaisuista.


ANNIKA LUTHER (s. 1958) on koulutukseltaan biologi. Hän on työskennellyt vuodesta 1999 asti biologian, maantiedon ja kulttuuriekologian opettajana Tölö Gymnasiumissa. Hän on naimisissa ja kahdeksan lapsen äiti. Luther asuu talvet Helsingissä ja kesät Bromarvissa. Hän on kääntänyt tietokirjallisuutta sekä kirjoittanut artikkeleita ja arvosteluja. Hän on kirjoittanut neljä nuortenromaania: Bronsåret (1995), Gårdshuset (1998), Skogen som Gud glömde (2002) ja Ivoria (2005). Skogen som Gud glömde on käännetty suomeksi (Kadotettu metsä, Otava 2005) ja tanskaksi.


Lisätietoja:
Kirjailijan kuvia ja kirjan kannen saa painokelpoisina kuvatiedostoina Teoksen sivuilta http://www.teos.fi/kuvat.php?show=kirjailijat
Valokuvaajan nimi täytyy mainita kuvan yhteydessä.

Arvostelukappaleet: Lähetä sähköpostia

Sivun alkuun