Finlandia Junior -palkintoehdokkaiden -julkistamistilaisuus

Helsinki, 6.11. 2008

Saara Tiuraniemi:

Kirjavuoden läpilukeminen on kuin hullun hatuntekijän teekutsut: vaihdat tuolia ja edessä on taas uusi kattaus. Teetä tarjotaan keskustellen tai riimien kera: pöydältä saattaa löytyä uusi sisältö vanhassa tutussa muodossa tai tuttuja ajatuksia uuteen järjestykseen aseteltuna. Kupistasi on jo juotu tai siihen ei koskaan kaadeta mitään. Ja lopuksi teekannuun työnnetään murmeli.

Kirjavuoden aiheet, teemat ja toteutukset vaihtelevat niin, että vähemmästäkin heikottaa. Kummitusten ja fantasian maailmasta lukija siirtyy suoraan koulun penkille tai keskelle salapoliisitarinaa, josta matka jatkuu suoraan kohti takapihan puutarhaa ja kasvien maailmaa ja lopulta keskelle mäyräkoirariimejä.

Tänä vuonna raati työskenteli kirja kerrallaan periaatteella. Finlandia Junior ehdokkaiden lajikirjon runsaudesta johtuen halusimme arvioida kirjoja niiden omien ansioiden perusteella, emme niinkään vertailemalla kirjoja toisiinsa - tai edeltäjiinsä, jos kyseessä olivat sarjakirjat. Tämä on tärkeää sanoa ääneen, sillä sarjakirjojen joukko kotimaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa on huomattava. Kaikista lukemistamme lasten- ja nuortenkirjoista reilut 30 prosenttia kuuluu johonkin kirjasarjaan. Tuttujen sarjasankareiden seikkailuista saadaan tyypillisesti lukea useampien kansien välistä.

Kirja kerrallaan taktiikka vie aikaa, sillä käytännössä jokainen raadin jäsen lukee kaiken ilmestyneen ja jokainen kirja kommentoidaan ja keskustellaan omana kokonaisuutenaan läpi. Se myös tarkoittaa, että kirjan taidokkuuden ja ilmaisuvoiman lisäksi viimekädessä ratkaisee lukukokemus. Tänään täällä esillä oleva kuusikko edustaa siten tämänkertaisen raadin lukukokemusta. Joukosta jää uupumaan vielä monia hienoja kirjoja, joista muutamia aion myös tässä puheenvuorossani nostaa esille.

Vuoden 2008 kirjasatoa lukiessa huomio kiinnittyi erityisesti kirjojen maailmankuvaan, esille nostettuihin teemoihin ja tapoihin kuljettaa tarinaa. Perinteisiä kasvutarinoita oli paljon ja useiden tarinoiden keskiössä olivat perheiden kuvaamisen lisäksi lasten ja nuorten koulumaailma sekä harrastukset. Erityisesti musiikin harrastamisen kuvaus oli lisääntynyt huimasti siitä mitä pari vuotta sitten julkaistiin - luetun perusteella voisi kohta puhua omasta bändikirjagenrestä.

Kirjoissa lähestyttiin erityisesti lapsen luontosuhdetta eri näkökulmista. Monissa kirjoissa päähenkilöiden läheinen ja puhutteleva suhde luontoon ja eläimiin tuntui jo lähes poikkeukselliselta, ja pisti miettimään miten mahtaa olla muualla maailmassa. Hienoja luontokuvauksia löytyi useista kirjoista, kuten Markku Karpion Myrskyvaroituksesta, jossa saaristolaisnuoret perustavat oman luontokerhon. Uudenlaista, urbaanimpaa luontokuvaa rakennettiin Katri Tapolan ja Kristiina Louhen kirjassa Maunon kaupunki. Ina Mannisen kirjassa Kissankukka luontoa hoidettiin kotipuutarhassa yhdessä naapurin kissan kanssa. Kirjoissa huolehdittiin ilmastosta ja selityksiä ilmastonmuutokseen haettiin jopa sammon etsinnästä, kuten Timo Parvelan kalevalaispohjaisessa kirjassa Tiera. Kotoperäinen fantasia, tuntui nostavan muutenkin päätään, esimerkkinä seikkailut maahisten ja tonttujen kanssa Reeta Aarnion Maan Kätkemät kirjassa.

Kirjoissa kaivattiin lunta ja talvea ja lappiin matkustettiin niin mielikuvituksessa kuin todellisuudessa, esimerkkinä Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen Pentti miesten lapin reissulla. Matkustamisen kautta etsittiin myös identiteettiä, kuten Terhi Rannelan kirjassa Amsterdam, Anne F ja minä. Kirjoissa uskallettiin lähestyä myös vaikeita aiheita, kuten kuurojen vähemmistökulttuuria ja vaiettua historiaa Nuppu Stenrosin kirjassa Signmark sekä kuolemaa Mika Wickströmin kirjassa Kalkkiviivoilla. Anja Erämajan kirjassa Hilu, Hippu ja äiti Valtava taas nostetaan vanhempien masennuksen käsitteleminen lastenkirjallisuudessa uudelle tasolle.

Suomalaisen realistisen kirjoitusperinteen voi sanoa näkyvän vahvasti vuoden kirjasadossa - etenkin mitä vanhemmille nuorille kirja on suunnattu. Ainakin itse jäin kaipaamaan erityisesti nuortenkirjojen kohdalla enemmän mielikuvituksen lentoa ja rönsyjä, jotka näkyisivät tarinassa arjen monitasoisuutena. Nuortenkirjoja vaivaa paikoitellen myös tietty kaavamaisuus - ilmaisun keinot eivät tunnu uudistuvan ja joustavan samalla tavalla kuin lastenkirjallisuudessa. Raatimme jäi kaipaamaan lisää myös kotimaisia lasten ja nuorten tietokirjoja - ainakin tänä vuonna niitä oli ehdokkaiden joukossa todella niukasti.

Raatimme haluaa nostaa esiin lasten ja nuorten kirjojen merkityksen nyt kun uutta yhteisöllisyyttä syystäkin peräänkuulutetaan. Kirjat ja tarinat rakentavat kuvaa todellisuudesta, maailmasta jossa elämme. Me tarvitsemme tarinoita ymmärtääksemme ympärillä tapahtuvaa ja muita, erilaisia tapoja olla maailmassa. Lukeminen tuo empatian taitoja. Tarvitsemme tarinoita pystyäksemme kuvittelemaan, asettumaan toisten tilalle, irtautumaan omista rajoistamme ja myös - muistaaksemme. Tarinat ja kuvittelu tarvitsevat aikaa, ja sitä niille kuuluisi antaa enemmän, niin kotona kuin kouluissa.

Esiraatimme valitsi loppusuoralle kuusi kirjaa, joissa käsiteltyjä aiheita lähestytään uusin ottein, koskettavasti, raikkaasti, rohkeasti ja mukaansatempaavasti. Kirjojen henkilöhahmot ovat syvästi kuvattuja ja monitasoisia. Kielellisesti teokset ovat korkeatasoisia ja jopa riemukkaasti uutta etsiviä. Nämä kuusi kirjaa kattavat eri-ikäisten lukijakunnan tarpeet ja kestävät useamman lukukerran - tarinoiden maailma on niin vetävä että niihin tekee mieli palata kerta toisensa jälkeen. Ne vetoavat niin lapsi- kuin aikuislukijoihin.

Charlotte Sundström:

I dessa tider verkar det nästan som om många av oss längtar efter den vita häxans evigt snötäckta landskap, såsom de beskrivs i C S Lewis klassiker Häxan och lejonet.

Vad gäller teman och ämnesval i årets finländska barn- och ungdomslitteratur, så återkommer man gång på gång till miljöfrågor och klimatförändringen. Till exempel har läsaren kunnat drömma sig bort till fantasivärldar där marken är evigt frusen och täckt av snö, men också till alldeles realistiska miljöer, där vinterlandskap och vintersport har utgjort viktiga element.

Under de senaste månaderna har jag ofta känt att det är just finländsk litteratur jag läser. Snön och vintern, naturen, en typiskt finländsk fauna med lodjur, vargar och björnar - och julgubben, inte att förglömma - återkommer i flera verk.

Vad gäller själva formen för berättandet har vi i urvalsjuryn inte saknat hörnstenen i finländsk litteratur, alltså de för vår prosa så typiska realistiska nutidsskildringarna. Jag håller med ordförande Saara Tiuraniemi när hon säger att hon kan längta efter en fantasins flykt bort från vardagsrealismen, åtminstone i ungdomsromanen. I barnbok och bilderbok tycks författarna finna större frihet att experimentera och spränga normativa gränser för form och innehåll. Samtidigt tar man tacksamt emot den sakkunskap och den psykologiska insikt som så många av författarna uppvisar när det gäller såväl spädbarns, barns och ungdomars liv och situation.

Det som gladde mig mycket var att upptäcka böckerna om det som brukar kallas annorlundaskap: böckerna om att vara finlandssvensk med afrikanskfödd pappa, om att leva med ett handikapp, att söka sin sexuella identitet. Den finländska barn- och ungdomslitteraturen väjer inte heller för att skildra riktigt svåra saker, såsom övergrepp, mental sjukdom och död. Men det ska sägas att ingen bok lämnar den tänkta unga läsaren i sticket. Mot slutet återvänder hoppet och ljuset.