På svenskaIn English
Suomen Kirjasäätiö

Finlandia Junior

Seita Parkkola
VIIMA

Kuvitus: Jani Ikonen

WSOY 2006

Me saatetaan menettää kaikki. Tai sitten voittaa.

Minä olen Viima ja kaksitoista. Ei yhtään hullumpi ikä. Ja silti se voi olla pahinta, mitä pojalle tapahtuu. Pahempaa kuin joutua elinrosvojen sieppaamaksi tai jäädä ikuiseen jälki-istuntoon. Olla kaksitoista on kahdeksan auton ketjukolari. Tämä on minun tarinani. Se on myös tarina Intiasta, joka on tyttö, ei maa tai maanosa, ja tehtaasta, joka oli ensin sairaala ja jossa sitten myöhemmin valmistettiin keksejä. Nyt se on autio. Minä en ole paha poika. Mutta en minä hyväkään ole.

Viima Teräs saa viimeisen mahdollisuuden uudessa koulussa nimeltä Mahdollisuuksien talo. Koulu muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa, ja sen kuraattorina toimii Viiman isän uusi naisystävä Virve Avanto. Avanto rakastaa kuria eikä ymmärrä kaksitoistavuotiaita poikia. Viimalta takavarikoidaan skeittilauta, ja samalla koko entinen elämä. Houkutus harrastaa koulun kieltämiä asioita, nousta junaan ja kadota ikuisesti, kasvaa samaa tahtia kuin opettajan taululle piirtämä hirsipuu.

Sitten Viima tutustuu kapinalliseen Intiaan, joka on menetetty lapsi ja kelvoton tapaus, ainakin Mahdollisuuksien talon näkökulmasta. Intia osaa kuitenkin tehdä hienoimmat graffitit ja taidokkaimmat hypyt. Hän saalistaa kaupungilla, jota kutsuu viidakoksi. Ja hän ilmestyy aina yllättäen ja katoaa yhtä ihmeellisesti jättäen jälkeensä vain seinään maalatun viestin tai joskus tikkarin. Intia ja muut lainsuojattomat lapset, Kuu, Ra ja Mau, asuvat autiossa tehtaassa, jonka sokkeloista muodostuu Viimalle vapauden viimeinen linnake.

Pian Viiman hääpukuja ompeleva äiti katoaa, sitten isä. Lisäksi koululla on kellarissa salaisuus, jonka Viima löytää - ja joka hengittää. Siltä se ainakin kuulostaa. Kaiken aikaa Viima kulkee yhä syvemmälle valvontajärjestelmän ytimeen: "Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi."

Seita Parkkola (s. 1971) on Turussa asuva kirjailija, sanataidekasvattaja ja äiti. Hän on opiskellut yliopistossa kirjallisuutta, kulttuurintutkimusta, teoreettista filosofiaa ja naistutkimusta, työskennellyt toimittajana, kuvaajana ja opettajana. Tällä hetkellä Parkkola opettaa eri-ikäisille kirjoittajille, lähinnä kuitenkin lapsille ja nuorille, luovaa kirjoittamista ja valokuvaamista.

Ajankohtaista elämässä. Lapset, sanataide, street art, groteskin estetiikka, kuvat ja kuvaaminen, vaeltaminen maiden ja kaupunkien välissä, feminismi, sukupuoli, kaupunkien maantiede, hylätyt tilat ja rakennukset. Tärkeitä harrastuksia Kauk!


Palkinnot
Novelli Gummeruksen, Nuoren Voiman Liiton ja Xeroxin kilpailuantologiassa Novellit 1997. Jyväskylä, Helsinki, Gummerus
Novelli Tammen kilpailuantologiassa Ryhmä 99, Helsinki, Tammi 1999
Finlandia Junior -palkintoehdokas 2002 yhdessä Niina Revon kanssa


Tuotanto
Viima, nuortenromaani, WSOY 2006

Yhdessä Niina Revon kanssa
Susitosi, nuortenromaani, WSOY, 2001
Ruttolinna, nuortenromaani, WSOY, 2002
Jalostamo, nuortenromaani, WSOY, 2004

Timantinmetsästäjä - Luovan kirjoittamisen oppikirja, Seita Parkkola, Niina Repo, Helena Linna, Outi Takkinen, Tuutikki Tolonen, Marja-Leena Mäkelä, WSOY 2004


Lisää tietoa kirjailijasta ja kirjoittamiseen liittyvistä projekteista:
susitosi.wsoy.fi
www.wsoy.fi/ruttolinna
www.kojoottikuu.com
Kauk! Kirja astuu ulos kansista -projekti

Sähköpostiosoite:
seitameri@yahoo.com

Lisätietoja: WSOY/tiedotus: Päivi Holmqvist, paivi.holmqvist@wsoy.fi, puh. 09-61683338

Sivun alkuun