På svenskaIn English
Suomen Kirjasäätiö

Finlandia Junior -palkintoehdokkaiden julkistamistilaisuus ravintola La Tour, Helsinki 10.11.2005

Finlandia Junior -ehdokkaat 2005

Valintalautakunnan puheenjohtaja, opetusneuvos Pekka Leinonen

Valintalautakunta sai luettavakseen127 kirjaa, joista kuusi ruotsinkielisenä. Viimeiset kirjat saapuivat viime viikolla. Lautakunnan valintapäätökset tehtiin perusteellisten keskustelujen jälkeen yksimielisesti.

Ehdokkaina oli kuva- ja tekstikirjoja aivan taaperrusikäisille, kuunteleville ja katsoville päiväkoti-ikäisille, vasta lukutaitoa kehittäville ja ahmimisikäisille koululaisille sekä yläkouluikäisille nuorille. Lajivalikoima oli todella laaja. Se koostui satu-, kuvaluku-, runo-, loru-, harrastus-, seikkailu-, historia-, ihmissuhde-, fantasia- sekä tietokirjoista.

Nuortenromaaneissa on palattu tavallisen nuoren arkipäivää koskettaviin aiheisiin. Itsetarkoitukselliset shokki- ja mässäilykirjat näyttävät väistyneen. Vastapainoksi edelliselle löytyi magiikkaa ja sadunomaisia, yliluonnollisia piirteitä käsitteleviä aiheita, kuten lastenkirjassa pitää ollakin.

Ehdokkaita etsimme uusilta tekijöiltä tai uudenlaista lähestymistapaa käyttäviltä konkareilta. Jo tunnettujen ja tunnustettujen kertojien ja kuvittajien teokset puhuttivat meitä pitkään.

Erilaisten aineksien annostelu sopivassa suhteessa; sytyttävä aihe ja aihealueen asiantuntemus, henkilöiden uskottavuus, taitava kielellinen ilmaisu, koskettavia tunteita ja huumoria, sekä ripaus yllättävyyttä tekevät nautittavan keitoksen. Kirjailijan omaäänisyys, kirjallisen ja visuaalisen kielen yhteys luovat onnistuneen kattauksen lukunautinnolle.
Tekstien, kuvien ja kuvakulttuurien kautta elämme ja täydennämme maailmaamme. Kiinnitimme kuvien ja tekstien luontevaan toimivuuteen erityistä huomiota.

Valintojen edetessä rajasimme pois alle kouluikäisille tarkoitetut katselukirjat. Halusimme tällä ikärajauksella painottaa oman lukuharrastuksen merkitystä, tarjota kouluikäisille vaihtoehtoja elämysten hankintaan hyvän kirjallisuuden avulla. Kirjasarjoihin kuuluvat kirjat sekä fantasiakirjat jätimme loppuvalinnassa pois tuodaksemme näiden lajien rinnalle vaihtoehtoja. Samoin poistimme tietokirjallisuuden ehdokkaat, koska sille lajityypille on oma palkintonsa. Myös vanhat historia-aiheiset uudenlaiset kirjat jouduimme hylkäämään. Se ei ollut helppoa!

Jäljelle jäi kuusi ehdokastamme. Tässä ne ovat: graafikko Tiina Eräpuun, sanataidekasvattaja Pia Krutsinin sekä opettaja Pekka Leinosen valitsemat Finlandia Junior-palkintoehdokkaat.

Lopuksi toivon, että nopeasti kehittyvässä sähköisen viestinnän maailmassa lasten ja nuorten vanhemmat, isovanhemmat, kummit, tädit ja sedät sekä päiväkodit ja koulut jaksaisivat edelleen tarjota lapsille ja nuorille lukuelämysten mahdollisuutta.

Sivun alkuun