På svenskaIn English
Suomen Kirjasäätiö

Tuija Lehtinen
MOPO

Tuija Lehtisen Mopo kertoo nuorten elämästä ja heidän sydämensä kerta kaikkiaan vallanneesta mopoharrastuksesta. "Mistä rakkaus alkoi? Tarkkaan en muista, mutta taisin olla yhdeksän korvilla, kun marketin parkkipaikalle kaarsi kolme mankia..." Kitusen hallille kokoontuu kymmenen erilaista poikaa ja yksi tyttö, kaikilla sama kiinnostuksen kohde ja päämäärä: mopo ja sen tuunaaminen. Jokainen heistä kertoo omasta ajokistaan ja suhteestaan siihen ja lisää aina osansa kaleidoskooppikuvaan, joka esittää eri näkökulmasta pienen kylän persoonallisia nuoria ja heidän omintakeisia suhteitaan.

Tuija Lehtinen syntyi 12.12.1954 Helsingissä. Hän on valmistunut luonnontieteiden kandidaatiksi 1978. Sen jälkeen hän työskenteli freelance-toimittajana ja jäi vapaaksi kirjailijaksi 1984. Tuija Lehtinen on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta. Tuija Lehtinen kirjoittaa sekä aikuisille että nuorisolle. Hänen kertojanotteensa on optimistinen ja valoisa, ja hän kuvaa nuorten nykytodellisuutta irtonaisen rennosti ja humoristisesti. Viihdyttävän pinnan alla on kirkasta ja terävää oivallusta elämästä ja ihmissuhteista. Lehtinen on ajanut aktiivisesti kirjallisuuden ja kirjailijoiden asiaa. Hän on Suomen Nuorisokirjailijat ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja, Suomen Kirjailijaliiton johtokunnan jäsen ja Lukukeskuksen hallituksen puheenjohtaja. Lehtinen on myös Lukukeskuksen Lukufiilis-kirjallisuuslehden päätoimittaja.
Tuija Lehtinen on saanut mm. kirjallisuuden valtionpalkinnon 1988, Topelius-palkinnon 1997 ja Kaarina Helakisa -kirjallisuuspalkinnon 2002.


Teokset

Romaanit
Rosan talo, 1984
Pirunsaaren veljekset, 1985
Taimitarhan lapset, 1986
Kulkurilinnut, 1987
Mies vailla sydäntä, 1988
Viiden tähden Tuhkimo, 1993
Ruusunnuppu, 1994
Onnen tyttö, 1995
Maria, 1996
Samppanjataivas, 1997
Nukkemorsian, 1998
Mallitoimisto Pandora, 1999
Lumiruusu, 2000
Rakasta minua, yhteisnide, 2001
Tähtilinna, 2001
Miehiä ja menestystä, yhteisnide, 2002
Särkyneiden sydänten hotelli, 2002
Tähtiin kirjoitettu, yhteisnide, 2003
Rafaelin enkeli, 2003
Kohtalo pelissä, yhteisnide, 2004
Ruusumadonna, 2005

Lasten- ja nuortenromaanit
Enkelinkuvia hiekassa, 1986
Mun ystävä Rufus, 1987
Joka kimma sen tietää, 1988
Siivet varpaiden välissä, 1989
Vaniljasyndrooma, 1990
Koko, Konkka, Ronkka ja Rusina, 1991
Roskisprinssi, 1991
Masan eläinhotelli, 1992
Minun veljeni Jon, 1992
R.I.P., 1993
Janne ja sammakkoklaanin kosto, 1994
Ikkunaprinsessa, 1994
Siskokullat, 1995
Janne ja kellarihirviö, 1995
Kundi kesätukkainen, 1996
Janne ja lumiliskot, 1997
Asvalttisoturi, 1997
Janne ja tyrmäävä maalitykki, 1998
Sara@crazymail.com, 1998
Nottingham kesällä kello 6, 1999
Janne ja ryöstäjäjänis, 2000
Poika nimeltä Iines, 2000
Sara ja levottomat jalat, 2001
Kundi kuin kameleontti, 2002
Futiskesä, 2003
Futistähtiä, 2004
Futiskuvioita, 2005
Mopo, 2005

Mirkka-sarja
Mirkka ja riparikesä, 1987
Mirkka, lukiolainen, 1988
Mirkka ja Amerikan reissu, 1989
Mirkka ja ratkaisujen kesä, 1990
Mirkka ja Masan metkut, 1991
Mirkka ja Masan yksityinen juttu, 1993
Mirkka, Masa ja Miss USA, 1994
Mirkka, Masa ja suuri rakkaus, 1995
Mirkka, Masa ja uudet tuulet, 1996
Mirkka, melkein 16, yhteisnide, 2000
Mirkka kesäkuumalla, yhteisnide, 2001
Mirkka ja Masan tempaukset, yhteisnide, 2003

Laura-sarja
Laura, kultatukka, 1997
Rakas Laura, 1998
Laura, ystäväni, 2000
Laura meno päällä, 1999
Laura kielikurssilla, 2001
Laura ja Akun tehdas, 2002
Laura. Omat juttuni, 2002
Laura sydän syrjällään, 2003
Laura kesätöissä, 2004
Laura pitää pintansa, 2005

Katuhaukat-sarja
Ystävänpalvelus, 1999
Talo numero 13, 2000
Kolmas mies vasemmalta, 2001
Mahdoton yhtälö, 2002
Kutsumaton vieras, 2004
Viimeinen keikka, 2005

Palkinnot
Nuortenkirjallisuuden valtionpalkinto 1988
Plättä-palkinto 1989
Kuopion Taiteilijaseuran kirjallisuuden Minna-patsas 1990 ja 1991
Plättä-palkinto 1995
Topelius-palkinto 1997
Plättä-palkinto 1999
Kaarina Helakisa -kirjallisuuspalkinto 2002

Sivun alkuun