Finlandia Junior -palkintoehdokkaiden julkistamistilaisuus, Helsinki, 11.11.2004

Finlandia Junior -ehdokkaat 2004

Valintalautakunnan perustelut:

Annika Eräpuro: Fria ja Kuunainen. Tammi.

Moniselitteinen ja jännittävä saturomaani kertoo orvosta Fria-tytöstä, joka päätyy kiertelevän lastensirkuksen mukaan. Symbolinen ja salaperäinen tarina vie rinnakkaismaailmaan, jonka kierossa peilissä kuvastuu meidän maailmamme todellisuus. Frian ja kuunaisen keskeisiä teemoja ovat vapaus, toisten huomioonottaminen, uskallus ja oikeudenmukaisuus.

Riitta Jalonen ja Kristiina Louhi: Tyttö ja naakkapuu. Tammi.

Kaunis, koskettava ja koruton tunnelmakuvaus kuolemasta, pienen tytön surusta. Tyttö ja naakkapuu kertoo surusta, ja kuinka sen kanssa voi oppia elämään. Kristiina Louhen kuvituksen parasta antia ovat syvät ja kirkkaat liituvärit, jotka tukevat hienosti kirjan kerrontaa. Kuvat ja teksti kykenisivät kertomaan saman tarinan myös irrallaan toisistaan.

Tuula Kallioniemi: Nikolai Kärpäsen ihmeellinen talvi. Otava.

Hauska ja vauhdikas ketjukertomus, jossa kohmeinen kärpänen vaihtaa omistajaa ja samalla yhdistää erilaisten nuorten kohtaloita. Peruspositiivinen kerronta ei lankea mustavalkoisuuteen vaan vaikeista ja hankalistakin tilanteista löytyy ulospääsy. Kirjaa leimaa aito inhimillisyys ja välittäminen.

Jukka Parkkinen: Sananjalkoja metsäpolulla. Kuvittanut: Satu Paakkala. WSOY.

Sananjalkoja metsäpolulla sisältää hauskoja, nokkelia ja teknisesti oikeaoppisia inter-tekstuaalisuudessaan palkitsevia runoja. Runoissa monet tutut luontokappaleet inhimillistyvät oivaltavasti ja yllättävästi. Voimakkaan graafinen ja taitava kuvitus tukee tekstiä ilmeikkäästi.

Jorma Ranivaara: Skeittaajan paluu. WSOY.

Skeittaajan paluu on täysin itsenäinen jatko neliosaiselle sarjalle, jonka edellisen osan ilmestymisestä on kymmenen vuotta. Kirjan parasta antia ovat sanavalmiiden miesten dialogi, tilannekomiikka ja niihin kätkeytyvä kantaaottava yhdyskuntakuvaus. Rullalautailu on edelleen yhtä pätevä ja paheksuttu vapauden ja kapinan symboli kuin viime vuosikymmenellä.

Marika Uskali: Hopeanorsu. WSOY.

Rohkea ja herkkä, kipeästi koskettava kirja kielletystä aiheesta. Hopeanorsu kuvaa yhdeksäsluokkalaisen Jonnan ja hänen opettajansa pitkää jatkunutta suhdetta. Kirjan henkilökuvat ovat toimivia ja psykologisesti uskottavia minäkuvien häiriöitä myöten. Kirjan raastava aihe pehmentyy kauniin kielen myötä kadottamatta silti aiheen vakavuutta.

Valintalautakunnan puheenjohtajan, toiminnanjohtaja Anne Helttusen puhe julkistamistilaisuudessa

Sain kahdeksanvuotiaana äidiltäni kesälukemiseksi Kerttu-Kaarina Suosalmen saturomaanin Tule takaisin, menninkäinen. Olin oppinut lukemaan pari vuotta aikaisemmin mutta lukeminen oli vielä vain yksi tapa viettää vapaa-aikaa, yksi monien joukossa. Kunnes sain käteeni tämän Suosalmen kirjan. Luin sen ahmien. Pääsin kirjan päähenkilön Tyttelin ja hänen erikoisten Vanhan Talon ullakolla asuvien ystäviensä Laatikko-Lotan, Nurkka-Jussin, Uuni-Uunon ja Wintti-Willen kanssa jännittäviin ja hiukan mystisiin seikkailuihin. Kuuntelin heidän kanssaan tuulenpesäpeikkojen voihketta ja valitusta ja Vanhan Talon peltikaton ähkymistä ja natinaa myrskyisinä öinä. Lähdin hakemaan Soittoniekalle lääkettä salaperäiseltä Vihreäpukuiselta Naiselta. Pääsin myös öiselle matkalle oikukkaalla Herralan mustalla junalla ja näin velhojen ja keijujen sammuttavan virvatulet Jättiläisen Kukkulalla juuri ennen talven tuloa.

Luin kirjan kesän aikana useita kertoja. Sen tapahtumat olivat usein mielessäni ja tunnelmat värittivät kaikkia kesän tapahtumia. Halusin jopa kasvattaa samanlaisen pitkän tukan kuin Tyttelillä oli Heljä Lahtisen herkissä piirroskuvissa.

Syksyllä halusin lisää. Kävin silloin vielä koulua, jonka yhteydessä oli hyvinvarustettu lastenkirjasto. Poikkeuksellisen onnellinen tilanne siis. Kirjastonhoitajan avulla sain selville, että Suosalmi oli kirjoittanut muutamia muitakin lastenkirjoja, josta yksi oli jopa tämän minun kirjani edeltävä osa. Sain siis nauttia lisää ystävieni seurasta. Ja kun Suosalmet oli luettu olin jo päästänyt lukemisen veriini ja oppinut käyttämään kirjastoa. Tähän päivään asti jatkunut ahmimiskauteni ja kirjoista nauttiminen alkoi siis tuosta sattumalta saamastani kirjasta.

Kustantajat lähettivät tänä vuonna Finlandia Junior palkintoehdokkaiksi 130 kirjaa. Se on melkein kaksi kertaa niin paljon kuin palkinnon ensimmäisenä vuonna 1997. Tämä kertoo varmaan paitsi itse palkinnon kehityksestä näiden kahdeksan vuoden aikana myös lapsille ja nuorille tarkoitettujen kirjojen julkaisemisen kasvusta.

Kotimaista tarjontaa lapsille ja nuorille on runsaasti ja se on erittäin monipuolista. Valikoimassa on kirjoja ihan pienille, alle kouluikäisille, juuri lukemaan oppineille, ahmimisikäisille ja jo aikuisuuden kynnystä ylittäville. Tytöille ja pojille, kaupunkilaisille ja maalaisille, romantikoille ja seikkailunhaluisille, eläintenystäville ja urheilusta kiinnostuneille, on fantasiaa, historiaa, satuja, runoja ja loruja, huumoria, ihmissuhdetarinoita ja kertomuksia nuorena olemisen vaikeudesta ja ihanuudesta. Lajityyppien runsaus suorastaan ylittää aikuisille tarjottavan kirjallisuuden. Ainoa ryhmä, johon olisimme kaivanneet hieman täydennystä, oli tietokirjat. Lapsille ja nuorille tarjotaan tasokasta kotimaista tietokirjallisuutta, mutta määrällisesti kovin vähän ja kovin harvoista aihepiireistä.

Jos joskus on sanottu, että nuoret, erityisesti on puhuttu pojista, eivät lue siksi, että heille ei löydy sopivia kirjoja, niin se ei enää pidä paikkaansa. Lukemista näyttäisi löytyvän kaikille. Vaikeutena onkin varmaan se, miten oikea kirja löytää oikean nuoren käsiin. Ja vielä oikeaan aikaan. Tässä kirjan ja nuoren kohtaamisessa kodilla on tärkeä osa, mutta myös koulu ja kirjasto ovat merkittäviä. Opettaja pystyy parhaimmillaan lietsomaan todellisen lukubuumin omassa luokassaan ja kirjastojen kirjavinkkarit voivat aloittaa monta merkittävää kirjasuhdetta. Myös lasten kirjallisuuslehti Vinski ja nuorten kirjallisuuslehti Lukufiilis tasoittavat kirjan tietä nuoren lukijan luokse. Lukuharrastuksen merkitys oppimisessa on useissa lukutaitotutkimuksissa osoitettu.

Lapsen ja nuoren johdattaminen juuri hänelle sopivan kirjan luo on vaativa tehtävä. Sen soisi saavan jatkuvasti paljon huomiota ja resursseja. Oikeanlaisen lukemisen löytäminen lapsena voi vaikuttaa parhaimmillaan koko loppuelämään.

Finlandia Juniorin esiraadissa oli tänä vuonna minun lisäkseni kirjastonhoitaja, kirjavinkkari Marja-Leena Mäkelä ja taiteilija Kivi Larmola. Olemme yksimielisiä siitä, että näiden 130 kirjan lukeminen on rikastuttanut meitä. Tarjonta on sen verran hyvää. Erityisesti olemme iloinneet siitä, että vanhojen kirjailijakonkareiden ote on edelleen vahva ja toisaalta siitä, että esikoiset tuntuvat toinen toistaan valmiimmilta. Myös monet tavallisesti aikuisille kirjoittavista kirjailijoista ovat tehneet vierailun lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolelle. Lapsille ja nuorille kirjoittaminen on vaativaa, lukijat ovat lahjomattomia ja he valitsevat luettavansa puhtaasti kirjojen sisällön perusteella.

Olemme eläneet monta kuukautta tarinoiden kanssa ja samalla saaneet tutustua moniin nuoriin kirjan sankareihin, heidän elämäänsä ja läheisiinsä. Lapsille ja nuorille suunnattujen kirjojen kuvitukset ja kannet ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Tästä puhuu lähemmin raadin jäsen Kivi Larmola.

Valintalautakunnan jäsenen, taiteilija Kivi Larmola puhe julkistamistilaisuudessa

Kun minua pyydettiin Finlandia Junior -raatiin, minua pyydettiin myös arvioimaan kirjoja niiden kuvituksen kannalta. Yhteismitallista arvio- tai arvokriteeristöä ei ole, eikä voikaan olla, kun joukossa on niin lasten ensimmäisiä opuksia, joissa pureskeltavuus ajaa kirjallisten arvojen ohi ja visuaalisuudeksi riittävät punaiset neliöt ja vihreät pallot, kuin myöhäismurrosikäisten, joissa purtavana ovat oikeat aikuisten ongelmat, ja visuaalisuus jää kansikuvaan.

Kirjankuvitusta on monta lajia. On pikkulasten katselukirjat, kuvakirjat, kuvitetut kirjat, otsikko- ja vinjettikuvitetut kirjat, ja kansikuvat; kuvan muita funktioita puolestaan hyödyntävät vaikkapa oppi- ja tietokirjat erilaisine kaavioineen. Useimmat lukijat voivat erottaa huonon kuvan hyvästä, mutta tarkempi analyysi saattaa tuottaa yllätyksen, samoin se tilanne, jossa ongelmaan haetaan ratkaisua. Kokemattomampi kuvittelee, että kuva on tekstille alisteinen tekstin toisinto, sanotun suora visualisointi. Enempää väärässä hän ei voisi olla.

Toisto voi olla tehokeino, mutta tarpeeton toisto on tautologiaa, ja tekstin toisintaminen kuvassa on kutakuinkin aina tarpeetonta. Kuvituksen pitäisi ennemminkin luoda rinnakkaismaailma, toinen näkökulma samaan tarinaan, tai joissain tapauksissa jopa jotain aivan muuta, kunhan kerronnan sävy, luonne ja tunne ovat unisonossa tekstin kanssa. Jos, kuten sanotaan, meillä on yhdessä kuvassa tuhat sanaa, olisi hyvä tietää miten ne tekstin kanssa korreloivat. Huono kansikuva on kuin kehno ja valheellinen takakansiteksti, mutta pidempi, tuhannen sanan - yhden tabloidikokoisen sanomalehden sivun - pituinen takakansiteksti, joka lukija väkisin pakotetaan lukemaan.

Hyvät ja innovatiiviset kuvittajat erottuivat helposti, samoin luotettavat ja takuuvarmat työn sankarit, taiteilijat isolla teellä ja ne, joiden tee ei vielä ole hautunut valmiiksi. Taiteellinen lahjakkuus, viivan sulavuus ja sujuva värien käyttö ei tee kuvittajaa, kirjan visualisoijalta vaaditaan aivan omaa erityislahjakkuuttaan, johon ei muilla taiteellisilla ansoilla pääse pätemään. Ja, aivan kuin tullakseen todella hyväksi maalariksi täytyy siksi aikaa jättää sivuun kyky piirtää - ja toisinpäin - vaatii kuvittajuudessa mestariksi nouseminen kaiken muun samanaikaisen kuvien arvottamisen hylkäämistä. Kuvituskuvaa ei voi arvioida samoilla kriteereillä kuin irrallista taideteosta tekemättä vääryyttä julkaisumuodolle.

Kilpailu Finlandia Junior -palkinnosta oli ankara. Ehdokkaita oli toista sataa, ja loppuvaiheessa tärkeäksi kriteeriksi ainakin minulle nousi teoksen merkittävyys, se, kuinka vaikean haasteen kirjan tekijät olivat ottaneet, ja kuinka hyvin he siitä selvisivät. Tämä pudotti kapeasta kärjestä monet sellaiset teokset, jotka kuvittajan ominaisuudessa olisin mielelläni nähnyt palkittuina. Korkeatasoisen kuvan ja laadukkaan tekstin yhdistämisessä erinomaisia olivat mm. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu päiväkodissa, Silja Sillanpään ja Timo Kästämän Konttorikissa Katti Matilainen, Aira Savisaaren ja Janne Harjun Possu Annikki, ilves Ilomieli ja karhu Ilmari, Tuula Korolaisen ja Jukka Lemmetyn Ullakkokirjasto-sarja, Mikko Kunnaksen Noksu auttaa sekä takuuvarmat Mauri Kunnaksen Seitsemän tätiä ja aarre ja Riikka Juvosen Niilo, pieni joutsenen poika. Voidaan tietysti kysyä, eikö hauskuus, nokkeluus ja viihdyttäminen sitten ole merkittävää siinä kuin vaikeat ja arat kysymyksetkin?

Niin tai näin, valinta oli hankala. Suomessa on hyviä ja tuotteliaita lastenkirjailijoita ja hyviä ja tuotteliaita kuvittajia, aika ajoin molemmat määreet jopa osuvat samoihin henkilöihin. Sekä, kuten myöskin, että. Eräitä kustantamojen kansigraafikoita haluaisin myös kiittää; ei ole sattuma, minkä kirjan pinosta ensiksi valitsee. Haluaisin kiittää Jussi S. Karjalaista (Hopeanorsu, Jääympyrä) ja Sami Saramäkeä (Skeittaajan paluu) nykyaikaisista ja tyylikkään graafisista kansista, joissa kuva ja typografia ovat yhtä. Perinteisempiä kansikuvittajia en ryhdy erittelemään, osin siksikin, etten halua tehdä periaatepäätöstä, onko kuvitetun kirjan kansi osa muuta kuvitusta vai itsenäinen ehiö typografioineen, materiaaleineen, painoväreineen ja lakkoineen. Minulle riittää tieto siitä, että kirjagrafiikan arvo on noteerattu, ja toivottavasti vaihteeksi kasvussa. Kirja on kuitenkin kokonaisuus ja kaikkien osiensa summa. Enkä olisi kirjoja muuten voinut arvioidakaan.