Finlandia Junior

Finlandia Junior -palkinnon jako 1.12.2005

Teatterineuvos Matti Ranin:

Suomen Kirjasäätiön minulle suomalla valtuudella olen valinnut vuoden 2005 FINLANDIA JUNIOR - palkinnon saajaksi runokirjan

"Kuono kohti tähteä."


Tämän Lasten Keskuksen kustantaman teoksen on kirjoittanut Tuula Korolainen ja kuvittanut Marjo Nygård - Niemistö. Onnitteluni!
Ja millä tavalla heidän työnsä onkaan tehty! Siinä ei ole fantasiaa säästelty. Liityn heti " Pelastakaa lapset runon lähteille ry:hyn", jos sellainen yhdistys perustetaan. Pitäisi ehdottomasti perustaa. Ja värväytyisin aktiivijäseneksi sen alaosastoon - nimi on hieman pitkä -
" Opettavaiset, herkällä ja väripalettinsa kauniisti hallitsevalla kädellä kuvitetut hiirirunot, jotka sulkevat hellään syleilyynsä niin lasten kuin aikuistenkin maailman, riemuineen ja murheineen."

Nämä runot ovat omiaan kannattelemaan perheyhteisyyttä houkuttelemalla tyttöset äitinsä luo, tai isän, tai vaarin vaikkapa pikkuisen vekaran vierelle, tuomaan hurmaavilla oivalluksillaan, huumorillaan ja herkällä kuvituksellaan koko perheen vuosisataisen, vuosituhantisen klassisen eläinsatuperinteen äärelle. Tämä runokirja houkuttelee lapset kauas pois räikeiden tietokonepelien repivästä maailmasta, jossa koppakuoriaiset räjähtelevät terroristien pommeista ja kastemato suunnittelee itsemurhaa.

Tässä runoteoksessa on niin paljon meidän kaikkien Luojan luomien välistä positiivista elämänsykettä, että se vangitsee vilpittömällä, konstailemattomalla otteellaan kuulijansa ja lukijansa.
Mutta eräässä suhteessa kirjan kanssa pitää olla varovainen. Runoissa on paikoin siinä määrin lapsosiin uppoavaa vitsikkyyttä, että unilukemiseksi ei kaikista riimivärssyistä ole. On kokemusta:


PIKKUHIIREN UHKAUS

Enää en syö kauranjyvää!
Yök! Ei koskaan mitään hyvää.

Minä karkaan, hyppään pilvelle
tai rakennan ihmisen hissin,
ja sieltä sitten pilven läpi
äidin niskaan pissin

Jos en saa herkkuja makeita,
alkaa sataa papanarakeita!

Taikka tämä:

HIIRIÄIDIN KEHTOLAULU

Pöllö ei tule,
nukkukaa nyt.

Kissa ei tule,
nukkukaa nyt,

Käärme ei tule,
nukkukaa nyt.

Äiti on hiukan
väsynyt...

Mikään ei tule!

NUKKUKAA NYT!

Taikka tämä runo:


NAAPURI.

Lahopuuta nakutteli
valkoselkätikka.
Hiiri kuuli, säälitteli:
- Tosi paha hikka.

Saattaa varttunut lukijakin hekotella niin kauan, että uniseitin viritteleminen jää kesken.
Nämä runot lienevät päivähetkien ratoksi. En edes yrittänyt käyttää näiden runojen kohdalla sitä kikkaa, jota kerran kesämökillä lapsenlapsiani nukuttaessani yritin soveltaa. Kun mokomat eivät oikein tahtoneet nukahtaa, aloin lukea jo ainakin kymmeneen kertaan kuultua eläinsatua yhä hitaammin ja hitaammin ja monotonisemmin. Kun luulin heidän jo vihdoinkin nukahtaneen, kuului tyynyn uumenista vaativa käsky:
l u e p a r e m m i n!
Lapset tiesivät mitä pyytää. Kyllä vaari osaa - ainakin vähän paremmin- kun se on kerran näyttelijä.

Näyttelijän urallani ovat runot ja sadut kulkeneet aina rinnallani, oman nelilapsisen perheeni satuhetkien parista, ja Kasper-teatterin kautta Niksulan TV:hen , Histamiinista Lasten ja nuortenteatteri Pieneen Suomeen. Nuorena miehenä olen Suomen Kansallisteatterissa näytellyt monen monissa Topeliuksen satunäytelmissä, joiden avainkohtaukset on riimitetty runomittaan. Satusetä Topelius tiesi mitä teki. Runo puree lapsiyleisöön. Sen sykkeen avulla saa ihmeitä aikaan, kun taitaa sen luomat mahdollisuudet kuvata ylimaallista kauneutta ja jylhää dramatiikkaa, ja yllättää lapset arvaamattomilla riimityksillä ja allegorioilla.

Runot ovat kautta aikojen olleet kirjallisuudessa aivan oma arvostettu lajinsa, jopa niin armoitettu, että ne eivät enää kuulu aikuisille tarkoitettujen kirjojen Finlandia - palkinnon piiriin. Mutta Finlandia Junior-palkinnon piiriin ne kuuluvat. Siinä meille kaikille ilon aihe.
Olen tyytyväinen , että voittajaksi jäntevöityi kypsä, runoihin soveltuvalla herkkyydellä kuvitettu teos, joka yllättävillä viittauksillaan Turhapuron verkkopaidasta kukkakunnaan tuolla puolla rehottavaan
sananjalkametsään , tuovat tuttuja assosiatioita mieleemme, syleillen saman tien koko globalisoituvaa maailmaamme. Näet ihmisten tapaan tässä runokirjassa "Kuono kohti tähteä", hiiret tietävät, mistä tuotto pitää nyhtäistä! Hiirten ja meidän ihmisten bisneksentekovainu toimii mainiossa symbioosissa:

KEHITYSTÄ.

Peltohiiret vaalivat
vanhoja käpäläntaitoja.:
ne kutoivat sammalsukkia
ja niittyvillapaitoja.

Ostajia etsittiin -
ei kukaan uskonut ehtaan.
Hiiret Kiinaan perustivat
tekoviiksitehtaan.

Kaiken lopullakin on lohtunsa. Vaikka elämän kulku päättyy, polku jää, elämä jatkuu toisessa muodossa:

POLKU

Hiirivaari on kuollut,
tuli aika lähteä.
Se on nyt jotakin uutta,
ehkä sirunen tähteä.

Jäi metsään vaarin polku,
se tuskin ruohottuu.
Sitä aikansa suru kulkee
ja sitten jo moni muu.

Mutta arvoisa juhlayleisö, me elämme ja iloitsemme. Uudessa Ylioppilastalossa kun olemme, pyydän teitä akateemisen tradition mukaan seisomaan nousten yhtymään kolmikertaiseen VIVAT huutoon
laureaateille Tuula Korolainen ja Marjo Nygård - Niemistö.

VIVAT - VIVAT - VIVAT !