På svenskaIn English
Suomen Kirjasäätiö


Turkka Hautala
SALO

GUMMERUS 2009

Turkka Hautalan Salo on moniääninen episodiromaani 2000-luvun Suomesta. Kyseessä voisi olla mikä hyvänsä pikkukaupunki, mutta samalla Salo on myös koko Suomen kuva. Se kertoo jälkiteollisesta yhteiskunnastamme, jossa äkilliset muutokset ovat sysänneet ihmisiä vaikeisiin asentoihin. Romaanin aihe on alakuloinen, mutta kerrontaa läpäisee lämpö. Turkka Hautalan kaupungissa on toivoa.

Pikkukaupunki keskellä sydänmaata. Ympärillä peltoa, metsää ja hiljaista valtatietä. Kaupungin asukkaat ovat rooleihinsa heitettyjä, eksyneitä, tarpeettomia. Tarinassa pääsee ääneen 11 hyvin erilaista ihmistä, joita yhdistää urbaani yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne. He kulkevat joka päivä toistensa ohi, mutta he eivät kohtaa. Jokainen heistä kaipaa jotakin; toista ihmistä, toista kaupunkia, toista mahdollisuutta.

"Isäkin olisi ehkä ollut insinööri, jos sellaisille olisi hänen aikanaan ollut tilausta. Hän touhusi kojeidensa ja häkkyröidensä ja vipstaakiensa kanssa vajassa aina kun siihen aikaa liikeni. Mää mene ton tuhtaama, niin isä aina sanoi. Mutta ei hänelle olisi tullut semmoisesta näpertelystä mieleenkään ammattia rakentaa. Minulle tuli. Isä oli ollut minua fiksumpi ja taitavampi melkeinpä asiassa kuin asiassa. Minusta tuli miljonääri matkapuhelinbisneksessä, isä oli ollut pienituloinen maanviljelijä. Minä olin sattunut syntymään näpertelijöille suotuisampaan aikakauteen. Silti ei tainnut olla epäilystäkään kumpi meistä oli ollut onnellisempi."

Tehtaanpomo tietää, että tehdas suljetaan ja kaupunki kuolee. Maahanmuuttajaisä vaatii suomalaistunutta poikaansa puhumaan murtaen, sillä suomalaiset haluavat kebabinsa mausteeksi eksotiikkaa. Tietokonenörtti on rakastunut lehdenjakajaan.

Romaanin runko syntyi yhtenä unettomana yönä. Hautala eläytyy taitavasti eri taustoista ponnistavien ihmisten arkeen, alakuloon ja toivoon. Hän kirjoittaa maailmasta, joka on meille kaikille tuttu.

TURKKA HAUTALA
Turkka Hautala on syntynyt 1981 Salossa ja opiskellut kirjallista alaa sekä elokuvatiedettä Englannissa, Kreikassa ja Suomessa. Matruusi ja maisteri on työskennellyt muun muassa grillimyyjänä, päiväkodin setänä ja lehtimiehenä. Hän debytoi Martti Joenpolven novellikilpailun antologiassa 2008 ja tuli samana vuonna toiseksi J.H. Erkon kirjoituskilpailussa. Hautala on nyttemmin pysähtynyt rakkaudellisista syistä Ranskaan.


Lisätietoja: Gummeruksen viestintäpäällikkö Tuuli Kousa, puh. 050 5437374, tuuli.kousa@gummerus.fi

Sivun alkuun