På svenskaIn English
Suomen Kirjasäätiö

Olli Jalonen: 14 SOLMUA GREENWICHIIN

Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin on romaani kaipuusta ja rakkaudesta, maailman ja ihmiskohtaloiden sattumanvaraisuudesta.
Suomalainen Petr Järvi saa yliopistoaikaiselta ystävältään vuosien hiljaisuuden jälkeen merkillisen sähköpostin. Graham pyytää häntä osallistumaan kanssaan ennen kokemattomaan kilpailuun. Tarkoituksena on tähtitieteilijä Edmund Halleyn juhlavuoden kunniaksi matkustaa maapallon ympäri Greenwichin pituuspiiriä myöten, ja mahdollisimman samoin keinoin kuin Halleyn aikaan 1700-luvulla olisi ollut mahdollista. Matkaseurueeseen kuuluu myös Grahamin vaimo Isla, ja myöhemmin mukaan liittyy Petrin pikkuveli Kari.
Matka osoittautuu kuviteltuakin kaoottisemmaksi, ja päämäärien hämärtyessä ihmisistä nousee esiin odottamattomia puolia. Graham muuttuu yhä itsepäisemmäksi ja umpimielisemmäksi samaan aikaan kun, kilpailun voitto, tai edes selviytyminen maaliin, alkaa näyttää aina vain epätoivoisemmalta. Hän ja Isla liukuvat etäälle toisistaan, mutta toisaalta Karin ja Islan välille alkaa kutoutua epätodennäköinen mutta sitäkin vahvempi yhteys.

Olli Jalonen (syntynyt 21.2.1954 Helsingissä) on maamme arvostetuimpia prosaisteja. Hän tuli julkisuuteen Otavan järjestämässä novellikilpailussa vuonna 1978 teoksella Unien tausta. Jalosen laajasta tuotannosta mainittakoon romaanitrilogia Johan ja Johan, Isäksi ja tyttäreksi ja Elämä, ja elämä, joka kuvaa kuulaasti ja kirkkaasti syntymän, elämän ja kuoleman sattumanvaraisuutta. Jalonen sai Finlandia-palkinnon Isäksi ja tyttäreksi -romaanistaan vuonna 1990. Jalosen teoksia on käännetty ruotsiksi, norjaksi, viroksi ja saksaksi.
Jalonen väitteli filosofian tohtoriksi Tampereen yliopistossa 2006. Hän on toiminut muun muassa toimittajana, tiedottajana ja tutkijana, asunut Suomessa, Ruotsissa ja Irlannissa. Taiteen keskustoimikunta nimitti Jalosen taitelijaprofessoriksi viiden vuoden toimintakaudelle (2005-2010) huhtikuussa 2005.

Olli Jalosen teokset
Unien tausta, 1978, novelleja, Otava
Sulkaturkki, 1979, romaani, Otava
Matkailijan Irlanti, 1980, yhdessä Riitta Jalosen kanssa, matkaopas, Otava
Ilo ja häpeä, 1981, romaani, Otava
Hotelli eläville, 1983, romaani, Otava
Kansa kulttuurien virroissa, 1985, tutkimus, Otava
Tuhkasaari, 1987, lastenromaani, Otava
Johan ja Johan, 1989, romaani, Otava
Isäksi ja tyttäreksi, 1990, romaani, Otava

Elämä, ja elämä, 1992, romaani, Otava
Kenen kuvasta kerrot, 1996, romaani, Otava
Yksityiset tähtitaivaat, 1999, romaani, Otava
Kymmenen vuosituhatta, 1999, yhdessä Eero Ojasen kanssa, Atena
Yhdeksän pyramidia, 2000, kuvittanut Jan Svenungsson, Otava
Värjättyä rakkautta, 2003, novelleja, Otava
Hitaasti kudotut nopeat hetket. Kirjoittamisen assosiaatiosta 1900-luvun suomalaisessa proosassa, 2006, väitöskirja, Otava
14 solmua Greenwichiin, 2008, romaani, Otava

Suhteellisia iloja, romaani, 1993, nimimerkillä Hanneliina Seret, Otava
Kolmasosa Koirapään kuolemasta, jännitysromaani, 1994, nimimerkillä Sari-Helena Tenni, Otava

Palkinnot
J.H. Erkon rahaston esikoispalkinto 1979
Kalevi Jäntin palkinto 1984
Kirjallisuuden valtionpalkinto 1984
Suomen Arvostelijain Liiton Kritiikin kannukset 1984
Eino Leinon palkinto 1990
Kirjallisuuden valtionpalkinto 1990
Finlandia-palkinto 1990
Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto 2000
Suomen kulttuurirahaston palkinto 2005


Lisätiedot: Yhteyspäällikkö Tarja Kopra, puh. (09) 1996 272, tarja.kopra@otava.fi

Sivun alkuun