På svenskaIn English
Suomen Kirjasäätiö

Sirpa Kähkönen: LAKANASIIVET

Sirpa Kähkösen Lakanasiivet on hieno romaani ainoasta päivästä, jolloin Kuopiota jatkosodan aikana pommitettiin.
Heinäkuun ensimmäisen päivän helteisenä aamuna tunnelma on epätodellinen. Yöt ovat ilmahälytysten ja kuumuuden takia pirstoutuneet eikä epätietoisuus miesten kohtaloista jätä rauhaan. Keskipäivällä sireenit alkavat vonkua. Vihollisen pommikoneet sytyttävät Mertasen lautatarhan palamaan ja kaupunkilaiset pyrkivät maalle.
Juuri kaupunkiin saapunut tanssijatar Mizzi ja hänen pieni tyttärensä jäävät kaaoksen jalkoihin. Rouva Lehtivaaran sotakasvatti Juho Tiihonen tekee oman ratkaisun ja päättää karata. Mukaansa karkumatkalle hän saa Mizzin pikku tyttären.
Sirpa Kähkönen kuvaa taidokkaasti, miten sodan sattumanvaraisuuteen pakotetut naiset pyrkivät lakanasiivin nousemaan arkensa yläpuolelle, irti sodan kahleista. Samalla Kuopion taivaalle nouseva lautatarhan savu muistuttaa siitä katkerasta tuhkasta, joka toisen maailmansodan aikana leijaili koko Euroopan yllä.

Sirpa Kähkönen on syntynyt vuonna 1964 Kuopiossa. Hän on opiskellut kirjallisuustiedettä ja historiaa sekä työskennellyt kustannustoimittajana. Nykyisin hän on vapaa kirjailija, toimittaja ja suomentaja.
Sirpa Kähkönen on saanut kirjallisuuden valtionpalkinon esikoisteoksestaan Kuu taskussa ja Savonia-palkinnon romaanistaan Mustat morsiamet. Hänet on palkittu myös Kuopion taitelijaseuran kirjallisuuden tunnustuspalkinnolla 2003.

Sirpa Kähkösen teokset
Kuu taskussa, nuortenromaani, 1991
Lukittu lähde, nuortenromaani, 1994
Mustat morsiamet, romaani, 1998 (Seven-pokkarilaitos 2006)
Rautayöt, romaani, 2002 (Seven-pokkarilaitos 2007)
Jään ja tulen kevät, romaani, 2004
Lakanasiivet, romaani, 2007
Valoa ja varjoa - 90 kuvaa Suomesta, yhdessä Jaana Iso-Markun kanssa, tietoteos, 2007

Palkinnot
Kirjallisuuden valtionpalkinto 1992
Savonia-palkinto 1999
Kuopion taiteilijaseuran kirjallisuuden tunnustuspalkinto 2003


Lisätiedot: Yhteyspäällikkö Tarja Kopra, puh. (09) 1996 272, 050-4688 948, tarja.kopra@otava.fi

Sivun alkuun