På svenskaIn English
Suomen Kirjasäätiö

Hannu Väisänen: TOISET KENGÄT

Hannu Väisäsen romaani Toiset kengät on 1960-luvun nostalgiaa henkivä aistivoimainen kuvaus Anteron nuoruusvuosista. Teos on kaivattua jatkoa kiitetylle omelämäkerralliselle esikoisromaanille Vanikan palat.
Anteron perhe muuttaa Oulun kasarmilta tavalliselle omakotialueelle. Isä laatii perheelle kymmenen käskyä ja veljekset totuttelevat elämään maailmassa jossa kaikki eivät kuulu sotilasperheisiin. Talvi-iltoina pojat makaavat rinnakkain lumihangessa tuijottamassa ikkunan läpi naapurin televisiota. Typpitehdas räjähtää yöllä ja koko kaupunginosan väki kerääntyy ihmettelemään taivaan outoja värejä.
Murrosikä tekee tuloaan, Antero alkaa tajuta itsensä perheestä erilliseksi olennoksi. Ruumis kasvaa ja muuttuu, tuntuu kaipaavan uusia tehtäviä. Antero haaveilee mokkakengistä ja napahousuista, kokee ensimmäiset kaukorakkaudet ja ahdinkotilat tilanteissa joissa hänen odotetaan käyttäytyvän miehen tavoin.
Monenkirjavien kokemusten ja tuntojen pyörteestä alkaa selkiintyä myös varsinainen kutsumus: Antero pyrkii ja pääsee Savonlinnan taidelukioon - ja jättää hyvästit kotikaupungilleen Oululle.

Hannu Väisänen (s. 1951 Oulussa) on maamme tunnetuimpia kuvataiteilijoita. Hän on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä ja hänen töitään on ollut esillä useissa yhteisnäyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla. Väisänen asuu nykyisin Ranskassa.
Väisäsen esikoisromaani Vanikan palat (2004) sai Kiitos kirjasta -mitalin vuoden antoisimpana kaunokirjallisena teoksena. Kansalliseepoksemme Kaleva ilmestyi Väisäsen kuvittamana, uhkuvan värikylläisenä laitoksena vuonna 1999. Väisäsen esseitä on julkaistu antologioissa ja kolumneja lehdissä.

Hannu Väisäsen kirjalliset teokset
Johannes puhuu Prochorokselle, runokokoelma, 1989, Kirjayhtymä
Kalevalan juhlavuoden painoksen kuvitus, 1999, Otava
Vedostuksia. Suomalaista taidegrafiikkaa 2000-luvulta,
yhdessä Tiina Nyrhisen kanssa, 2003, Otava
Vanikan palat, romaani, 2004 Otava (Seven-pokkarilaitos 2006)
Toiset kengät, romaani, 2007, Otava

Palkinnot ja tunnustukset
Pro Finlandia-mitali 1993
Kiitos kirjasta -tunnustuspalkinto 2005


Lisätiedot: Yhteyspäällikkö Tarja Kopra, puh. (09) 1996 272, 050-4688 948, tarja.kopra@otava.fi

Sivun alkuun