På svenskaIn English
Suomen Kirjasäätiö

Pirjo Hassinen: Kuninkaanpuisto

Romaanin keskushenkilönä on onnettomuudessa halvaantunut nelikymppinen Ari, joka elää Kuninkaanpuiston ylellisessä hoitokodissa. Kertomus lähtee liikkeelle, kun Ari huomaa vaimonsa rakastuneen. Hän ei vain jää makaamaan keskelle tapahtumien kulkua vaan ryhtyy järjestelemään asioita kuten on liike-elämässä oppinut. Tapahtumiin kietoutuu Verna, yksinäinen kolmekymppinen opettaja, joka elämän mullistaa kulku puiston halki: hän alkaa rakastaa vierasta lasta. Verna kiinnostuu myös Kuninkaanpuiston historiasta, etenkin 1920-luvulla eläneen nuoren naimattoman opettajan kohtalosta, joka myös rakasti toisen lasta.

Pirjo Hassinen on syntynyt 14.11.1957 Kuopiossa. Hän on opiskellut Jyväskylän yliopistossa valtio-oppia ja filosofiaa. Hassinen asuu Jyväskylässä. Hassisen esikoisteos Joel ilmestyi 1991. Hän on julkaissut tähän mennessä kahdeksan romaania. Ennustaja palkittiin Savonia-palkinnolla 1995, Mansikoita marraskuussa -romaanistaan Hassinen sai Kiitos kirjasta -mitalin 2001 ja hänelle myönnettiin kirjallisuuden valtionpalkinto samana vuonna. Mansikoita marraskuussa oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittajaksi 2003. Romaanit Voimanaiset ja Jouluvaimo ovat olleet Finlandia-ehdokkaita. Jouluvaimo oli myös ehdolla Savonia-palkinnon voittajaksi. Hassisen teoksia on julkaistu myös ulkomailla. Voimanaiset on ilmestynyt tsekiksi ja Mansikoita marraskuussa norjaksi. Jouluvaimon ja Kuninkaanpuiston oikeudet on myyty Saksaan ja Norjaan.

Teokset

  • Joel, 1991, romaani, Otava
  • Yön kentät, 1992, romaani, Otava
  • Ennustaja, 1994, romaani, Otava
  • Voimanaiset, 1996, romaani, Otava
  • Viimeinen syli, 1998, romaani, Otava
  • Mansikoita marraskuussa, 2000, romaani, Otava
  • Jouluvaimo, 2002, romaani, Otava
  • Kuninkaanpuisto, 2204, romaani, Otava

Palkinnot

  • Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto 1994, 1999
  • Savonia-palkinto 1995
  • Jyväskylän kaupungin kulttuuripalkinto 1995
  • Kiitos kirjasta -mitali 2001
  • Kirjallisuuden valtionpalkinto 2001

Sivun alkuun