Eino Leinon Seura tiedottaa: Vuoden 2010 Eino Leinon palkinnon saa
J.K. Ihalainen
toisin tekemisestä ja kirjan ja sanan voiman vaalimisesta.Palkintoraati, johon kuuluivat Hannele Huovi, Juhani Lindholm, Riikka Pelo ja Tuula-Liina Varis, perustelee valintaansa seuraavasti:
J.K. Ihalainen on vapauden ja painokonetta pyörittävän veden voimalla kirjoja tekevä maailmankansalainen, joka on kulkenut pakolaisen vimmalla, keräilijän vaistolla ja maanmittarin nöyryydellä runon juurille, sinne missä näkyjennäkijät vielä elävät. Tälle perustalle sanojen mahdin etsijä on rakentanut runouden asumuksen, jota hän vaalii käsityöläisen uutteruudella.
Oman tien kulkijana, runollisena elämäntaiturina ja vapauden vaatimukseen perustuvalla elämäntavallaan J.K Ihalainen on osoittanut, että on mahdollista tehdä merkityksellisiä kirjallisia tekoja, elää ja toimia toisin valtakulttuurin ulkopuolella, marginaalien yksinäisenä ratsastajana.
Runoilijan, suomentajan, pienkustantajan, kirjanpainajan, kulttuurilehden toimittajan ja festivaalijärjestäjän talossa runous syntyy kuvien, musiikin ja ihmisten keskellä. Siuron Rimbaudin ovet ovat auki niillekin, joita runous ei muualla tavoita, ja sen kynnyksen yli ovat kulkeneet myös meillä muutoin vähälle huomiolle jääneet avantgarde-, beat- ja undergroundrunoilijat Jerome Rothenbergistä ja Gary Snyderistä Bruno K. Öijeriin. Onpa taloon mahtunut kokonainen rantasuomalainen Vendi-valtiokin louhikäärmemytologioineen.
Ihalaisen Palladium-kirjat on ollut tienraivaaja ja esikuva uusille ja rohkeille pienkustantamoille, ja tamperelaisen Annikin runofestivaalin maaginen tunnelma, runonmielinen vastarinta ja yhteisöllisyys ovat vertaansa vailla. Vaikka J.K. Ihalaista voisi luulla suomalaisen runouden suureksi muukalaiseksi on hän runoihmisten rakastama ja arvostama sanankäyttäjä ja mahdollistaja - Eino Leinon hengessä hymysuin laulava "kirjaton, karjaton mies".
Eino Leinon Seura on jakanut palkintoa vuosittain vuodesta 1956, joten palkinto jaetaan nyt 55. kerran. Palkinto annetaan joko erittäin arvokkaasta teoksesta tai arvokkaana pidettävästä toiminnasta ja sen alaan kuuluu kotimainen kirjallisuus ja kirjallisuuden tutkimus. Palkinto sisältää kunniakirjan, Lauri Leppäsen suunnitteleman pronssisen mitalin sekä Suomen Kirjasäätiön kustantaman rahapalkinnon 5.200 euroa.
Palkinto luovutetaan Eino Leinon Seuran vuosikokouksen yhteydessä 23.3.2009 Ravintola Laulumiehissä, osoitteessa Hietaniemenkatu 2. Palkinnonjako aloitetaan klo 18.00 ja seuran vuosikokous seuraa viimeistään klo 19.00.
Lisätietoja:
Eino Leinon Seura ry:n sihteeri Tarja Soiniola, tarja.soiniola@finlit.fi 
|