Eino Leinon Seura tiedottaa: LEHDISTÖTIEDOTE 11.3.2008 Vuoden 2008 Eino Leinon palkinnon saa
Eeva Luotonen
viisaista ja paneutuneista radio-ohjelmista.
Maapallon ilmaston tavoin myös mediailmasto on muutoksen kourissa. Hidas, perehtynyt, laaja-alainen ajattelu on joutumassa yhä ahtaammalle pikaiseen ja pinnalliseen tyydytykseen tähtäävän, viihteellisen tiedonvälityksen vallatessa alaa. Tällaisena aikana on entistäkin tärkeämpää, että on olemassa kanavia ja välineitä, joissa sivistys on yhä kunniassaan. Sellainen kanava on Yle Radio 1, jonka monista ansioituneista tekijöistä Eino Leinon seura haluaa palkita toimittaja Eeva Luotosen.
Eeva Luotonen on laajasti sivistynyt kulttuuritoimittaja, jonka työskentelytapaan kuuluvat perusteelliset taustatyöt ja vailla itsekorostusta tehdyt haastattelut. Luotonen luottaa työssään kuulijoiden älyyn ja keskittymiskykyyn. Hänen johdattelemansa pitkät, sisällöllisesti rikkaat keskusteluohjelmat ravitsevat kulttuurinnälkäisiä ja tarjoavat uutishorisontin ylittäviä oivalluksia. Eeva Luotonen ei anna päivänkohtaisuuden ohjata ajatteluaan, vaan hän poimii keskustelujen aiheet klassikkoteosten ajattomasta aarteistosta.
Palkintoraatiin kuuluvat Eira Stenberg, Riina Katajavuori, Markus Nummi ja Jarmo Papinniemi.
Eino Leinon palkintoa seura on jakanut vuosittain vuodesta 1956, joten palkinto jaetaan nyt 53. kerran. Palkinto annetaan joko erittäin arvokkaasta teoksesta tai arvokkaana pidettävästä toiminnasta ja sen alaan kuuluu kotimainen kirjallisuus ja kirjallisuuden tutkimus. Palkinto sisältää kunniakirjan sekä Suomen Kirjasäätiön kustantaman rahapalkinnon 5.200 euroa.
Palkinto luovutetaan Eino Leinon Seuran vuosikokouksen yhteydessä 11.3.2008 Ravintola Laulumiehissä, osoitteessa Hietaniemenkatu 2. Palkinnonjako aloitetaan klo 18.00 ja seuran vuosikokous seuraa viimeistään klo 19.00.
Lisätietoja:
Eino Leinon Seura ry:n sihteeri Tarja Soiniola, tarja.soiniola@finlit.fi
Eeva Luotonen
toimittaja
Syntynyt 2.9.1954.
Asunut Tampereella, Turussa, Vantaalla ja Helsingissä.
Valmistunut filosofian kandidaatiksi Turun yliopistosta 1983 pääaineina
yleinen kirjallisuustiede ja yleinen historia.
Toimittaja, Yleisradio / Radion kulttuuriohjelmat
Tehnyt radio-ohjelmia vuodesta 1986. Ohjelmia mm.Taiteessa
tapahtuu, Runopankin aarteita, Kulttuurin ajankuvia, Kulttuurikahvila,
Eeva Luotosen viisasten kerho ja Kuka on kukin kirjallisuudessa.
(Radion) Humanististen tiedeohjelmien vastaava tuottaja vuosina 1994-97
(Radion) Kulttuuritoimituksen toimituspäällikkö vuosina 2000-2002.
Pikavierailuja ajankohtaislähetyksissä, Uudenmaan alueradiossa, Ylen tiedotuksessa

|