På svenskaIn English
Suomen Kirjasäätiö

Eino Leinon Seura tiedottaa:

Lehdistötiedote

julkaisuvapaa 25.2.2003 klo 19.00 lähtien

Vuoden 2003 Eino Leinon palkinto on päätetty antaa

Hannu "Tuomari" Nurmiolle.

Palkinto annetaan korkeatasoisesta, kompromisseja ja vaikeita aiheita kaihtamattomasta rocklyriikasta, hudahudasta. Palkintoraatiin kuuluivat Virpi Hämeen-Anttila, Eeva Luotonen, Tomi Kontio ja Jaakko Heinimäki.

Palkintoraati toteaa perusteluissaan seuraavaa:
"Eino Leinon palkinto myönnetään tänä vuonna lyyrikolle. Tämänkertainen palkittavamme on jo neljännesvuosisadan ajan kulkenut tienraivaajana maastossa, jossa ei kovin monia kulkijoita ole liikkunut. Tarkoitamme rock-lyriikkaa ilman, että lyriikkaa tarvitsee varustaa lainausmerkeillä. Jo palkittavamme esikoisteoksesta on jäänyt elämään kollektiiviseen muistiimme lukuisia mieli- ja kielikuvia taksin katolla vilkkuvasta yön ainoasta valopilkusta alkaen. Suomalaisen sielunmaiseman tulkkina Tuomari Nurmio on selvästi Eino Leinon henkinen perillinen. Palkitsemme hänet korkeatasoisesta, kompromisseja ja vaikeita aiheita kaihtamattomasta rocklyriikasta, hudahudasta."

Palkinto annetaan joko erittäin arvokkaasta teoksesta tai arvokkaana pidettävästä julkaisutoiminnasta. Palkinnon alaan kuuluu kotimainen kirjallisuus ja kirjallisuuden tutkimus, kuitenkin ensi sijassa runous. Palkintoa on jaettu vuosittain vuodesta 1956: palkinto jaetaan nyt siis 48. kerran. Palkinto sisältää kunniakirjan, Lauri Leppäsen suunnitteleman pronssisen mitalin sekä Suomen Kirjasäätiön kustantaman rahapalkinnon 5.200 e. Palkinto luovutetaan Eino Leinon Seuran vuosikokouksen alussa 25.2. 2003 Ravintola Laulumiehissä, osoitteessa Hietaniemenkatu 2. Yleisöä on pyydetty saapumaan paikalle ajoissa (so. 17.30), jotta palkinnonjako päästään aloittamaan tasan klo 18.00.

Lisätietoja tilaisuudesta:
Eino Leinon Seura ry:n sihteeri Tarja Soiniola, tarja.soiniola@finlit.fi, 09-131 23 266, gsm 050-5632 340

Liitteet:
Palkinnon säännöt.
Luettelo Eino Leinon palkinnon saaneista

Hannu "Tuomari" Nurmio - ansioluettelo

Synt. 21.11.1950 Helsingissä.
Oikeustieteen kandidaatti 1983, Helsingin Yliopisto.

Albumit:

  • Kohdusta Hautaan (-79)
  • Maailmanpyörä Palaa (-80)
  • Lasten Mehuhetki (-81)
  • Punainen Planeetta (-82)
  • Meet The Meatballs (-84)
  • Käytettyä Rakkautta (-86)
  • Kuu (-88)
  • Hullu Puutarhuri (-92)
  • Hugry Tribal Marching Band (-92)
  • The Barnhill Boys: Hillbilly Spacecraft (-94)
  • Karaokekuningas (-95)
  • Tanssipalatsi (-96)
  • Luuta ja Nahkaa (-97)
  • 1999 (-99)
  • Korkein Oikeus (-02)

Muita töitä:

  • Helsingin Juhlaviikkojen tilaustyö Great New Love and Railway Songs (-85)
  • Erä Rypistettyjä, Litistettyjä ja Maalattuja Konepeltejä (Taidenäyttely
    Galerie Pelin -92)
  • Tuomari Vastoin Tahtoaan (Muistelmateos 60-70 -luvuilta. Odessa -90)
  • Karvainen Sielu (runokokoelma, WSOY -94)
  • Hotelli Voodoo (TV-elokuvan käsikkirjoitus ja päärooli, YLE TV 1 -98)

Tunnustukset:
Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinto 1999 (30.000 mk) annettiin Tuomari Nurmiolle hänen työstään suomalaisena lauluntekijänä.
Leo Jokela Boozing Societyn G.Pula-aho -patsas 2003

Sivun alkuun