På svenskaIn English
Suomen Kirjasäätiö

2002 Alvar Renqvist -palkinto Sauli Järviselle

Suomen Kirjasäätiön Alvar Renqvist -palkinto on myönnetty Kirjan ja ruusun päivänä 23.4.2002 kustannustoimittaja Sauli Järviselle. Palkinnon suuruus on 3 000 euroa.

Sauli Järvinen on luotettu ja pidetty tietokirjojen kustannustoimittaja, joka on työskennellyt WSOY:n palveluksessa vuodesta 1964 lähtien.

Työmoraali Järvisellä on erinomainen, terveellä pohjalla. Hän paneutuu tehtäviinsä perusteellisesti, yksityiskohtia myöten, mutta ei uppoa niihin. Hän kykenee säilyttämään malttinsa ja suhtautumaan vaikeuksiin tervejärkisesti ja huumorilla.

Järvinen siirtyy vaivattomasti työstä toiseen ja kykenee taitavasti pitämään käynnissä useitakin kirjaprojekteja samanaikaisesti, työn laadun hiukkaakaan kärsimättä. Hän on joustava, mutta vie sinnikkäästi aloittamansa tehtävän loppuun saakka.

Sauli Järvisen arviointikyky taloon lähetettyjen käsikirjoitusten kohdalla on realistinen, välitön ja kuvia kumartelematon. Hyvän käsikirjoituksen saatuaan hän innostuu helposti. Järvisellä on rohkeutta antaa tekijöille suorasanaista palautetta; hän osaa kannustaa ja opastaa, mutta pystyy myös päättäväisesti ja kohteliaasti torjumaan kelvottomat ehdotukset.

Sauli Järvinen on erittäin pidetty kustannustoimittaja. Hän on persoonallinen ja elämänasenteeltaan positiivinen. Hän ottaa muut ihmiset huomioon ja suhtautuu heihin sydämellisesti. Kirjailijoilta ja kääntäjiltä hän on saanut yksinomaan myönteistä palautetta ja kiitosmainintoja.

Palkintolautakuntaan kuuluivat kustannusjohtaja Leena Majander puheenjohtajana sekä muina jäseninä kustannuspäällikkö Teijo Makkonen ja kustannuspäällikkö Simo Mäenpää.

Suomen Kirjasäätiö perusti vuonna 1998 Alvar Renqvist -palkinnon joka vuosi jaettavaksi tunnustukseksi ansioituneelle kustannustoimittajalle. Kustannustoimittajan osuus kirjan tekoprosessissa on keskeinen. Hyvän kustannustoimittajan työ on usein näkymätöntä taustatyötä, mutta työn laatu näkyy aina lopputuloksessa.

Aikaisemmat Alvar Renqvist -palkinnon saajat ovat Päivi Vallisaari, Pauli Kojo, Vappu Orlov ja Taina Shingler.

SUOMEN KIRJASÄÄTIÖ

Lisätietoja: säätiön asiamies Veikko Sonninen, puh. 09-228 77 258, 040-5480 539

Sivun alkuun